Visa

Musiikki

Valikko

Musiikki

Pate Mustajärvi tänään 60 vuotta! Tältä legenda näytti vuonna 1986

60 vuotta
Popedan laulaja juhlii tänään tiistaina 60-vuotissyntymäpäiväänsä. IS kokosi yhteen Suomirock-legendan kuvia eri vuosikymmeniltä.
Tamperelaismuusikko Pate Mustajärvi on tehnyt musiikkia jo neljällä vuosikymmenellä. Popedan ensimmäinen levy ilmestyi vuonna 1978 Mustajärven ollessa vain 22-vuotias.

Tänään, 12. heinäkuuta legendaarinen rokkari juhlii 60-vuotissyntymäpäiväänsä. Mustajärvi kertoi kesäkuussa IS:n haastattelussa, että hänellä on aina ollut työhönsä palava intohimo.

– Toki silloin, kun muut ovat viettäneet vapaa-aikaa, minä olen ollut töissä. Väliin ovat jääneet useammat läheisten ja ystävien häät ja ristiäiset. Mutta ilman julkisuutta en olisi saanut harrastuksesta ammattia. Sen kautta olen saanut nähdä ja kokea asioita, joita hitsari-Paulille ei olisi suotu.

Mustajärvi on ikäisekseen loistavassa kunnossa, mutta myönsi samaisessa haastattelussa, että ikä on tuonut jo mukanaan hidasteita.

– Kyllä se jo tunnin vaatii, että saan paikat ja äänen auki. Tarvitsen oman rauhallisen hetken aivan itsekseni, jotta voin nousta ihmisten eteen.

– Ja aamuisin pitää jo vähän paikkoja naksautella ja poksautella, hän jatkaa virnistellen.

Syntymäpäivähaastatteluissa on tapana kerrata elämäänsä ja pohtia, olisiko tehnyt jotakin toisin. Mustajärvellä on kysymykseen yksinkertainen vastaus.

– Ei minun tarvitse hävetä mitään. Joitakin asioita olisi voinut jättää tekemättä, kuten ne elämäntavoista johtuneet huonot keikat. Mutta aikamoinen jeesus saa mies olla, jos ei tähän ikään mennessä ole tullut mitään mokailtua. Oppia ikä kaikki. Kun sormensa polttaa kunnolla, niin kyllä se mieleen jää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    2. 2

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    3. 3

      Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

    4. 4

      Savolaismies otti murtokeikalle mukaan liian pienen kahvakuulan – oluenhaku päättyi fiaskoon

    5. 5

      Tekstiviestien tulva hämmensi rallilegenda Tommi Mäkisen – sai ”50 onnitteluviestiä sekunnissa”

    6. 6

      Mäkisen tallille ei tule rahahuolia

    7. 7

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    8. 8

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    9. 9

      Peilijää yllätti hevosen Pedersöressä – sinne jäi

    10. 10

      Kiistely ”kateusverosta” jatkui – ”Vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    3. 3

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. 6

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    7. 7

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    8. 8

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    9. 9

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    10. 10

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    2. 2

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    3. 3

      Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

    4. 4

      Savolaismies otti murtokeikalle mukaan liian pienen kahvakuulan – oluenhaku päättyi fiaskoon

    5. 5

      Tekstiviestien tulva hämmensi rallilegenda Tommi Mäkisen – sai ”50 onnitteluviestiä sekunnissa”

    6. Näytä lisää