Oona, Netta, Aune

Musiikki

Valikko

Musiikki

HS: Cheek kärsii kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä: ”Lääkkeiden ansiosta en koskaan herää virkeänä”

Henkilöhaastattelu
Rap-tähti Cheek kertoo Helsingin Sanomille myöntämässään haastattelussa kärsivänsä kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä.
Helsingin olympiastadionin täyteen myynyt rap-tähti Cheek, oikealta nimeltään Jare Tiihonen, kertoo Helsingin Sanomille myöntämässään avoimessa haastattelussa, että menestyksen lisäksi hänen elämässään kulkee mukana myös psyykkinen sairaus, kaksisuuntainen mielialahäiriö.

– Jo pitkään olen voinut oikein hyvin, Tiihonen kertoo Helsingin Sanomille.

Tiihonen paljastaa haastattelussa, kuinka hän pahimmillaan on menettänyt lähes uskon itseensä ja osaamiseensa.

Stadionkonserttien valmistelujen ollessa pitkällä Tiihonen matkusti rentoutumaan, ensin Tokioon ja sen jälkeen Los Angelesiin.

Hän oli vuokrannut Hollywoodin alueelta talon, jossa oli myös käytössä studiohuone. Yrittäessään kerran räpätä Tiihonen huomasi, ettei siitä tullut yhtään mitään. Tuskan vallassa hän vietti päivän sikiöasennossa studion lattialla.

Vastoinkäymisen myötä Tiihonen kertoo kärsineensä epäuskosta ja itseinhosta.

Kyseessä ei ole kuitenkaan ensimmäinen kerta, kun Tiihonen on kärsinyt masennuksen oireista. Tuolloin masennuksesta ja itsetuhoisuudesta kärsinyt Tiihonen meni tapaamaan psykologia, joka tarjosi parannuskeinoina lääkehoidon ja terapian yhdistelmää. Hänellä diagnosoitiin kaksisuuntainen mielialahäiriö.

Los Angelesin tapahtumat johtuvat Tiihosen näkemyksen mukaan siitä, että hän vähensi käyttämäänsä lääkeannosta omin päin ilman lääkärin määräystä. Hän hakeutui uudestaan psykiatrin pakeille, jolloin lääkeannosta nostettiin. Tiihosen olo alkoi helpottaa.

Nyt Tiihonen kertoo Helsingin Sanomille olevansa onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä.

– Ainoa huono puoli on se, että lääkkeiden ansiosta en koskaan herää virkeänä. Käyntiin pääsemisessä menee aina vähintään tunti, Tiihonen kuvailee.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

  2. 2

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  3. 3

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  4. 4

    Häiden alla eronnut urheilun superpari kitkerässä sanasodassa: ”En ymmärrä miksi hän puhuu siitä edelleen”

  5. 5

    Soinilta ”kohtelias täystyrmäys” autoveromuutoksille – Orpo komppaa

  6. 6

    Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

  7. 7

    Rouva Tellervo Koivisto IS-haastattelussa: ”Mieheni kunto on joulun jälkeen heikentynyt”

  8. 8

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  9. 9

    Taas dramatiikkaa Monte Carlon rallissa, Latvala nousi kolmanneksi

  10. 10

    Trumpin hallinnon käynnistys viivästyy, CIA on nyt ilman johtajaa – ”Toivon, että jihadistit pitävät viikonlopun vapaata”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

  2. 2

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

  4. 4

    Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

  5. 5

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  6. 6

    Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

  7. 7

    Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

  8. 8

    Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

  9. 9

    Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

  10. 10

    Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  3. 3

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  4. 4

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. 6

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  10. 10

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

  2. 2

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  3. 3

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  4. 4

    Häiden alla eronnut urheilun superpari kitkerässä sanasodassa: ”En ymmärrä miksi hän puhuu siitä edelleen”

  5. 5

    Soinilta ”kohtelias täystyrmäys” autoveromuutoksille – Orpo komppaa

  6. Näytä lisää