Torsti

Musiikki

Valikko

Musiikki

Näillä esityksillä Saara Aalto on hurmannut X Factorissa – mikä on suosikkisi?

Saara Aalto on edennyt upeilla esityksillä kahdeksan parhaan joukkoon Britannian X Factorissa. Mikä esitys on suosikkisi?
Saara Aalto on syksyn aikana hurmannut esityksillään monet Britannian X Factor -kilpailussa. Tähän mennessä Aalto on laulanut live-lähetyksissä yhteensä kuusi kertaa, joista kahdesti hän on esittänyt kappaleensa selkä seinää vasten kamppaillessaan jatkopaikasta.

Koelaulu: Chandelier

Aalto sykähdytti tv-katsojia kuitenkin jo ennen live-lähetyksiä. Koelauluvaiheessa Aalto lauloi Sian Chandelier-kappaleen ja hurmasi tuomareista etenkin Nicole Scherzingerin.

Jos video ei näy, katso se tästä.

– Olet taiteilija. Olen kiitollinen, että sain todistaa tuota. Kiitos, että jaoit tämän kanssamme, Scherzinger jatkoi.

– Uskon, että tarvitset vain ohjausta. Sinulla on todella hyvä ääni. Osut todella hyvin korkeisiin nuotteihin, sinussa on sielua, ehkä vain tarvitset alustan, ohjelman päätuomarina toimiva Simon Cowell totesi Aallolle.

Ensimmäinen live: Let It Go

X Factorin ensimmäisessä suorassa lähetyksessä Aallon tulkinta Disneyn Frozen-elokuvan tunnusmusiikkina kuultavasta Let it go -kappaleesta hurmasi tuomariston. Tuomarit Sharon Osbourne ja Louis Walsh nousivat penkeiltään ylös ihastuksesta, ja esityksen lopussa Osbourne ja Nicole Scherzinger aplodeerasivat Aallolle seisaaltaan.

– Sinulla on upea ääni, se on hyvin vahva ja voimakas, kehui Walsh.

– Sinä olit kuin fantasian suomalainen jääkuningatar, kiitteli Scherzinger.

Jos video ei näy, katso se tästä.

Ensimmäinen tuloslähetys: Alive

Let It Go -versiointi ei kuitenkaan riittänyt viemään Saaraa jatkoon, vaan hän joutui tuloslähetyksessä laulamaan ”henkensä edestä”.

Aalto varmisti jatkopaikkansa Sian kappaleella Alive.

Jos video ei näy, katso se tästä.

Esityksellään Aalto pudotti jatkosta poikabändi Bratavion.

– Ehkä hulluin viisi minuuttia, jotka olen kokenut, Cowell sanoi esitysten jälkeen.

– Voinko olla rehellinen? En aio teeskennellä. Tämä oli kuin laukkakisa. Oikeastihan tämä on kuin vertaisi laukkahevosta marsuihin. Hyvä yritys pojat, mutta lähetän tietenkin kotiin Bratavion.

Toinen live: River Deep, Mountain High

Toisessa live-lähetyksessä laulettiin Motown-hittejä ja Aalto esitti kappaleen River Deep, Mountain High.

Esitys sai tuomaristolta ristiriitaista palautetta ja varsinkin Louis Walsh antoi kritiikkiä suomalaislaulajalle, vaikka esitys olikin vauhdikas.

– – Luulen, että yleisön mielestä olet kylmä. He eivät lämpene sinulle, Walsh sanoi.

Jos video ei näy, katso se tästä.

Toinen tuloslähetys: Run

Saara joutuikin toisella live-viikolla uudestaan tiukan paikan eteen, kun hän joutui laulamaan pudotusuhan alla. Hän esitti Leona Lewisin Run-kappaleen ja selvitti tiensä niukasti jatkoon ohi Freddy Parkerin.

Jos video ei näy, katso se tästä.

Kolmas live: It’s Oh So Quiet

Reilu viikko sitten Saara pääsi ensi kertaa jatkoon suoraan yleisöäänillä. Diivat-teemaviikolla Saara otti riskin esittäessään Björkin It’s Oh So Quiet -kappaleen, mutta riski kannatti.

Saara sai teatraalisesta esityksestään vuolaat kehut tuomaristolta. Esityksen jälkeen kaikki tuomarit seisoivat ja hurrasivat.

Jos video ei näy, katso se tästä.

Neljäs live: Bad Romance

Lauantaina Aalto pääsi niin ikään suoraan jatkoon. Kauhuteemaa noudattaneessa jaksossa Saara lauloi Lady Gagan Bad Romance -kappaleen ja sai tuomarit rakastumaan.

– En halunnut tämän loppuvan. Et ole pelkkä laulaja, olet esiintyjä. Et ole koskaan ennakoitavissa. X Factor ei olisi sama ilman sinua, Louis Walsh sanoi.

Jos video ei näy, katso se tästä.

Nicole Scherzinger hehkutti myös Aaltoa.

– On ok olla erilainen, koska sinä olet ainutlaatuinen ja kaunis, ja se erottaa sinut muista. Ihmiset eivät ymmärrä mitä kaikkea teetkään lavalla. Sinä todella pistät menemään äänelläsi! Syleile erilaisuuttasi, kehui Scherzinger.

Simon Cowell puolestaan antoi kehuja myös Sharon Osbournelle.

– Minun oltava rehellinen kanssasi. Sharon, tämä on loistavaa mentorointia, koska annat hänen olla sitä mitä hän haluaa olla. Aloitit noudattaen erilaisia sääntöjä, joita luulit, että sinun pitää seurata, mutta joskus on hyväksi syleillä hulluutta. Nyt olet sellainen esiintyjä, ketä odotamme lavalle. Äänesi on dynamiittia, sanoi Cowell.

– Rakastan sinua. Se oli upeaa, Cowell sai vielä lopuksi sanottua.

Ota kantaa

Mikä on ollut Saara Aallon paras esitys?

Chandelier 12% Let It Go 10% Alive 4% River Deep, Mountain High 6% Run 4% It’s Oh So Quiet 37% Bad Romance 26%
Ääniä yhteensä 3275

Näitä luetaan!

  1. 1

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  2. 2

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  3. 3

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  4. 4

    Näin Norjan kohuhiihtäjä Emil Iversen reagoi Sami Jauhojärven saunakutsuun: ”Odotan tapaamista innoissani”

  5. 5

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  6. 6

    Krista Pärmäkoski arvosteli Charlotte Kallaa, ruotsalaiselta tyly kuitti takaisin: ”Voi tulla sanomaan suoraan...”

  7. 7

    Kuva: Robertin, 28, kahvihetki keskeytyi – todisti, kun poliisimaija pukkasi kaahailijan auton ulos tieltä

  8. 8

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  9. 9

    Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

  10. 10

    Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  2. 2

    Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

  3. 3

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  4. 4

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  5. 5

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  6. 6

    Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

  7. 7

    Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

  8. 8

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  9. 9

    Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

  10. 10

    Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  2. 2

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  3. 3

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  4. 4

    Näin Norjan kohuhiihtäjä Emil Iversen reagoi Sami Jauhojärven saunakutsuun: ”Odotan tapaamista innoissani”

  5. 5

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  6. Näytä lisää