Henri, Henna, Heikki

Muut lajit

Valikko

Muut lajit

Olympiavoittaja juhli myös Helsingissä

Suomalaisratsukot eivät yltäneet kärkitaistoon Helsinki Horse Show'n perjantain pääluokassa.
Kilpailun voitti Lontoon olympialaisten joukkuekilpailun voittoa juhlinut britti Scott Brash.

Paras suomalainen 150-senttisillä esteillä käydyssä kilpailussa oli Rosa Ruutsalo. Hän sijoittui 16:nneksi hevosellaan Whisper AS.

- Olin tehnyt alun perin vähän erilaisen suunnitelman radalle, mutta se meni sitten lopulta hyvin. Olen tosi tyytyväinen hevoseeni, joka hyppää parhaiten sisäareenoilla. Se taitaa pitää paineista, jotka tulevat ahtaasta kentästä, Ruutsalo kertoi.

Brash avasi aikaratsastuskilpailun virheettömällä suorituksella ajalla 44,33.

- Yritin vain ratsastaa mahdollisimman nopeasti. Hevoseni Bon Ami on luonnostaan nopea ja sain heti alusta hyvän rytmin, mikä oli aika vaikeata tällä radalla, Brash kertoi.

Viikonlopun Grand Prix- ja maailmancupin kilpailussa Brash ratsastaa olympiahevosellaan Hello Sanctos, jonka kanssa hän saavutti viikko sitten Oslon maailmancupissa viidennen tilan. Hevonen hankittiin vajaa vuosi sitten olympialaisia ajatellen ja tulokset ovat olleet erinomaisia.

- Hello Sanctos on huippuhevonen, jonka kanssa yhteistyö lähti heti ensimmäisestä hetkestä lähtien sujumaan erinomaisesti. Se haluaa olla todella hyvä ja voittaa, Brash sanoo.
 
Forstén avasi lupaavasti

Toiseksi kilpailussa ratsasti Hollannin Henk Van De Pol hevosellaan Chesterfield ajalla 44,37. Kolmas oli ratsukko Robert Smith/Balourado Britanniasta ajalla 44,43.

Muista suomalaisista Mikael Forstén ratsasti radan virheittä ja sijoittui 17. tilalle.

- Se näytti lupaavalta ja tasapainoiselta, viime vuonna Helsingissä maailmancupin kilpailussa onnistunut Nina Fagerström kommentoi Forsténin suoritusta.

- Tämän perusteella voidaan odottaa hyviä tuloksia viikonlopun GP- ja maailmancupkilpailuista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    4. 4

      Bernerin selvitys sai soraääniä hallituksen sisältä – ministeri vastasi kritiikkiin: ”Henkilökohtaisesti olen tottunut siihen että...”

    5. 5

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    6. 6

      Michael Jacksonin Paris-tytär, 18, on kuin ilmetty Madonna – läpikuultava paita paljasti nännikorut

    7. 7

      Nämä ihmiset ärsyttävät eniten lentokoneessa – yhdelle ryhmälle ylivoimainen voitto

    8. 8

      Antero Mertaranta esitteli harvinaisen kuvan pojistaan – ”Se on mun hieno kaarti”

    9. 9

      6 kodin pahinta bakteeripesää – ja kaikki löytyvät sinun huushollistasi

    10. 10

      Vuoden 2011 Toyota Corolla ja Opel Astra – näin Bernerin uudistus tulisi maksamaan suosittujen perusautojen kuskeille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    2. 2

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    3. 3

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    4. 4

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    5. 5

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    6. 6

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    7. 7

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    8. 8

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    9. 9

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    10. 10

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    4. 4

      Bernerin selvitys sai soraääniä hallituksen sisältä – ministeri vastasi kritiikkiin: ”Henkilökohtaisesti olen tottunut siihen että...”

    5. 5

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    6. Näytä lisää