Visa

Muut lajit

Valikko

Muut lajit

Urheilusanomien ravianalyytikko: Rahakierroksella kotikenttäetu

RAVIT
Urheilusanomat Lauantaina ravataan Toto75-pelin Finnkampen-kierros, jossa päävoitto voi nousta jopa kahteen miljoonaan euroon.
Nelisenkymmentä ruotsalaishevosta taustajoukkoineen reissaa Vermoon haastamaan sinivalkoiset hevosvoimat.

- Suomalaisilla on näissä kilpailuissa kotikenttäetu jo pelkästään hevosten matkustusrasituksista johtuen. Meikäläiset ovat tähdänneet rahalähtöihin pitkin syksyä, kun taas ruotsalaisille tämä on peruskierros peruspalkinnoilla. Lisäksi suurin osa suomalaishevosista on jo tottunut talviradan vaatimiin virityksiin, kuten hokkikenkiin. Pitää oikein toivoa, että lauantaina ravataan talviradalla, Urheilusanomien ravianalyytikko Mika Räty sanoo.

Urheilusanomien kattavassa Toto75-paketissa on analysoitu kaikki kierroksen hevoset. Vihjeet on palasteltu tuttuun tapaan kätevästi lähtölistoille. Lisäksi olemme olleet yhteydessä lukuisiin valmentajiin niin Ruotsin kuin Suomenkin puolella.

- Kati Lindsbergin menestystallin Herbie Sisu on pronssidivisioonan lähdössä mainio T75-varmayritys. Se ei välttämättä nouse lähtönsä pelisuosikiksi, vaikka lähdön ruotsalaisässät ovat rutinoimattomia ja Herbie Sisu yksi valtakunnan kovimmista hevosista tällä hetkellä. Sitä ei haittaisi talviratakaan, kuten viime lauantaina Tampereella nähtiin, Räty muistuttaa.

Viikon pääravien Toto65- ja Toto75- vihjeet ja lähtölistat Urheilusanomien Sisäpiiristä.
 
Jos et ole Urheilusanomien tilaaja, voit kokeilla palvelua kuukauden ajan
yhdellä eurolla.
 
Tilaus sisältää Suomen suurimman urheilun viikkolehden, Pelivihjeet-palvelun sekä SM-liigan otteluanalyysit verkossa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pieni lapsi yksin autossa Hämeenlinnanväylällä – katosi ennen pelastajien tuloa

    2. 2

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    3. 3

      Fitnesskaunottaren paino nousi 12 kiloa – joutui somessa järkyttävän ryöpytyksen kohteeksi

    4. 4

      HS: Suomalainen olympiamitalisti velkaantui pahasti – ”Kaikki on mennyt”

    5. 5

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    6. 6

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    7. 7

      EK15: Ford-kuskille aikasakko – Latvala nousi jo toiseksi!

    8. 8

      Mika Myllylän kuvankaunis Olivia-tytär, 17, muutti tyyliään täysin – muuntautui blondiksi

    9. 9

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    10. 10

      Tämä on Suomen kauhuskenaario: Voiko sähkö loppua talven kysyntähuipussa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    3. 3

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    4. 4

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    5. 5

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    6. 6

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    7. 7

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    8. 8

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    9. 9

      Rouva Tellervo Koivisto IS-haastattelussa: ”Mieheni kunto on joulun jälkeen heikentynyt”

    10. 10

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pieni lapsi yksin autossa Hämeenlinnanväylällä – katosi ennen pelastajien tuloa

    2. 2

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    3. 3

      Fitnesskaunottaren paino nousi 12 kiloa – joutui somessa järkyttävän ryöpytyksen kohteeksi

    4. 4

      HS: Suomalainen olympiamitalisti velkaantui pahasti – ”Kaikki on mennyt”

    5. 5

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    6. Näytä lisää