Henri, Henna, Heikki

Muut lajit

Valikko

Muut lajit

Ruotsin maajoukkueveskari sairastui tautiin, jota on tavattu maassa viimeksi vuonna 1958

KÄSIPALLO
Sinikeltaisten käsipallomaajoukkueen maalivahti sai Qatarin MM-kisoista ikävän muiston.
Saksalaista Kielin joukkuetta edustava Johan Sjöstrand on kärsinyt neljä viikkoa korkeasta kuumeesta eikä ole pystynyt harjoittelemaan pelaamisesta puhumattakaan. Maailman huippumaalivahtien joukkoon lukeutuvan ruotsalaisen sairauden syy selvisi vasta viime viikolla.

Sjöstrand sairastaa bruselloosia, joka tunnetaan myös nimellä luomistauti tai Maltankuume. Sairaus on erittäin harvinainen ja sitä on tavattu viimeksi Ruotsissa vuonna 1958. Wikipedian mukaan tuorein Suomessa havaittu tapaus on vuodelta 1960 ja silloinkin kyse oli eläimestä.

Bruselloosi on samannimisten bakteerien aiheuttama infektiotauti, joka tarttuu ihmiseen kotieläimistä tai näiden maidosta. Koska tautia ei ole havaittu Ruotsissa eikä Saksassa Sjöstrand uskoo saaneensa sen talvella Qatarissa järjestettyjen MM-kisojen aikana.

– Luultavasti söin vuohenjuustoa tai jotain vastaavaa, Sjöstrand sanoo Aftonbladetissa.

Sjöstrandin elämä on ollut yhtä helvettiä, koska hän ei ole pystynyt poistumaan asunnostaan.

– Pelkkä portaiden kipuaminen tuntuu raskaalta. Olen aivan uupunut kuumeen ja jatkuvan päänsäryn takia.

Vieraita hän on pystynyt ottamaan vastaan, koska tauti ei tartu ihmisestä toiseen ihmiseen. Sjöstrand on intohimoinen ravimies, joka on voittanut viime vuosina miljoonia Ruotsin kruunuja lyömällä vetoa hevoskilpailuista. Vaikka nyt olisi aikaa keskittyä totoon, Sjöstrand ei ole jaksanut seurata raveja.

– Voimani ovat riittäneet ainoastaan joidenkin tv-sarjojen seuraamiseen.

Sjöstrand on laihtunut kuukauden aikana seitsemän kiloa.

Kun sairauden aiheuttaja selvisi, Sjöstrand sai antibioottikuurin, joka kestää kuusi viikkoa. Paluuta Kielin joukkueharjoituksiin hän joutunee odottamaan huomattavasti pidempään. Kausi saattaa olla silloin jo ohi.

Koska saksalaisjoukkueen toinenkin maalivahti Andreas Palicka on loukkaantumisen takia sivussa, Kiel on joutunut kutsumaan maalitolppien väliin 42-vuotiaan Steinar Egen. Norjalainen lopetti uransa kolme vuotta sitten, mutta palasi suoraan huipulle.

Kiel on mukana myös Mestarien liigassa, mutta jatkopaikka on tiukassa. Saksalaiset hävisivät puolivälierän ensimmäisessä osaottelussa unkarilaisyllättäjä Pick Szegedille kahdella maalilla. Toinen osaottelu pelataan sunnuntaina Kielissä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    3. 3

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    4. 4

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    5. 5

      Vauvana sairaalasta siepattu nainen kehui kasvattiäitiään: ”Yhdestä virheestä sain parhaimman elämän”

    6. 6

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    7. 7

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    8. 8

      Barack Obamalta tivattiin neuvoja seuraajalleen – antoi varoituksen Donald Trumpille

    9. 9

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    10. 10

      Erikoinen välikohtaus Kannelmäen asemalla – mies hyppäsi raiteille ja istui matkalaukun päälle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    2. 2

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    3. 3

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    4. 4

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    5. 5

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    6. 6

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    9. 9

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    10. 10

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    3. 3

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    4. 4

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    5. 5

      Vauvana sairaalasta siepattu nainen kehui kasvattiäitiään: ”Yhdestä virheestä sain parhaimman elämän”

    6. Näytä lisää