Sebastian

Muut lajit

Valikko

Muut lajit

Suomalaisen vapaaottelijan sixpack on kuin marmorista veistetty titteliottelun alla – katso kuva

Cage
Cagen kevytsarjan odotetusta mestaruusrevanssista odotetaan Anton Kuivasen näytöstä. Vastustaja Eric Reynoldsia ei kuitenkaan kannata aliarvioida.
Cagen kevytsarjan mestaruusottelun asetelmia alettiin toden teolla hakea eilen ottelun aattona. Ensin haastaja Anton Kuivanen kyseli mestari Eric Reynoldsin perään somessa kuntoaan esitellen, minkä jälkeen ottelijat jututtivat toisiaan pitkään silmästä silmään illan punnituksessa.

Mestaruusottelu käydään 70,3 kilon sarjassa. Voittaja valtaa tittelin, jonka Reynolds kaksi vuotta sitten Cage 23:ssa yllättäen nappasi Kuivaselta nopealla tyrmäyksellä.

Moni odottaa kookkaamman Kuivasen hallitsevan uusintaottelua aktiivisella taktiikalla, tavoitteena näyttävä voitto ennen täyttä aikaa. Myös viime otteluiden tulokset puoltavat Kuivasta, alla on kaksi vakuuttavaa voittoa Reynoldsin kolmea tappiota vastaan. Kokemus ja lajitaidot miehillä menevät kutakuinkin tasan.

Yksi asia puoltaa Reynoldsia. Kun Kuivasen oli pudotettava noin kahdeksan kiloa ennen eilisillan punnitusta lähinnä saunassa riutumalla, Reynoldsin ei tarvinnut kärsiä niin sanotusta painonvedosta lainkaan. Mies kekkuloi hikoilematta ottelupainossa jo perjantaiaamuna. Niinpä hän lienee ottelijoista kestävyytensä puolesta freesimpi, ja samalla sitä vaarallisempi, mitä pidemmälle kolmieräinen ottelu etenee.

– Olen päässyt valmistautumaan otteluun ilman ongelmia. Olen treenannut kovaa, syönyt terveellisesti ja niin edelleen. Suomalaiset aliarvioivat minut jo kerran, ja aion edelleen pitää kiinni tittelivyöstä, floridalainen uhosi perjantaina.

Cage 31 Helsingin Kulttuuritalolla tänään. IS Extra näyttää tapahtuman suorana lähetyksenä alkaen kello 17.45. Tutustu palveluun täällä.

Cage 31, ottelukortti 19.9.2015

70,3 kg: Eric Reynolds (mestari) vs. Anton Kuivanen

65,8 kg: Rafael Domingos vs. Vitaly Ulich

61,2 kg: Janne Elonen-Kulmala vs. Evgeny Manko

70,3 kg: Aleksi Nurminen vs. Jonathan Svensson

56,7 kg: Suvi Salmimies vs. Lucie Pudilova

93 kg: Saku Heikkola vs. Milan Markovic

70,3 kg: Niko Myllynen vs. Ash Griffiths

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Muistatko Bond-elokuvassakin esiintyneen Artsi Nyqvistin? Suomea kohahduttaneesta tempusta pian 30 vuotta

    3. 3

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Auto ajettiin väkijoukkoon Melbournessa – yksi kuollut, useita loukkaantunut

    6. 6

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    7. 7

      Berner väläytti takseille erikoista roolia – kuljettaja Nyman viileänä: ”Antaa rouvan nyt suunnitella”

    8. 8

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    9. 9

      Hampaiden paikkaaminen pian historiaa? Brittitutkimus: Alzheimer-lääke saa reiät kasvamaan umpeen

    10. 10

      EK2: Hänninen hienossa vauhdissa – Latvala jäi taakse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    3. 3

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    4. 4

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    8. 8

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    3. 3

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    4. 4

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Muistatko Bond-elokuvassakin esiintyneen Artsi Nyqvistin? Suomea kohahduttaneesta tempusta pian 30 vuotta

    3. 3

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Auto ajettiin väkijoukkoon Melbournessa – yksi kuollut, useita loukkaantunut

    6. Näytä lisää