Torsti

Muut lajit

Valikko

Muut lajit

Entistä tähtiurheilijaa epäiltiin murhasta – löydettiin nyt kuolleena vankilasta

Amerikkalainen jalkapallo
Lawrence Phillipsin kohtalo oli kova ja karu.
Vuosina 1996–1999 amerikkalaisen jalkapallon NFL-sarjassa pelannut Lawrence Phillips on kuollut. Phillips menehtyi keskiviikkona vankilassa, jossa hän istui yhteensä 31 vuoden vankeustuomiota lukuisista eri rikoksista.

USA Today Sportsin mukaan Phillipsin kuolemaa tutkitaan tällä hetkellä itsemurhana.

Lehden mukaan Phillipsiä epäiltiin myös murhanneen vankilassa sellitoverinsa. Tämän tapauksen selvittely jää näiltä osin ikuiseksi arvoitukseksi.

Phillipsiä lukiossa valmentanut Tony Zane otti uutisen kuolemasta luonnollisesti apein mielin vastaan. Kuukausi sitten hän oli saanut ex-pelaajaltaan vielä kirjeen.

– Ei ollut olemassa mitään viitteitä tällaiseen lopputulemaan. Hän kirjoitti kirjeessään muun muassa siitä, että hänen äitinsä oli järjestänyt hänelle lakimiehen, Zane kertoo.

Kuukausi ennen sellitoverinsa kuolemaa Phillips oli lähettänyt kuitenkin äidilleen kirjeen, jonka luonne oli karua kertomaa.

– Tuntuu, että minulla napsahtaa kohta. Vihani kasvaa päivä päivältä ja olen kyllästynyt vankilaan. Tuntuu, että tämän vihan kasvaminen aiheuttaa joko minun tai jonkun muun ihmisen kuoleman, USA Today Sport kertoo.

Peliurallaan Phillips edusti NFL:ssä St. Louis Ramsia, Miami Dolphinsia sekä San Francisco 49ersiä. Suurimmat meriittinsä hän saavutti yliopistossa, jossa hän nousi koko kansan tietoisuuteen ja tähdeksi. Hän takoi Nebraskan yliopistossa kolmessa kaudessa (1993-95) 34 touchdownia, kruununa 165 jaardia ja kaksi touchdownia yliopistomestaruuden ratkaisseessa ottelussa 1995. Nebraska voitti Phillipsin johdolla kaksi yliopistomestaruutta.

Myös yliopistossa Phillips oli alati vaikeuksissa lain kanssa. Hänen epäiltiin mm. pahoinpidelleen silloisen tyttöystävänsä Kate McEwenin. Lisäksi häntä syytettiin erillisessä tapauksessa toisesta pahoinpitelystä ja vandalismista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin Norjan kohuhiihtäjä Emil Iversen reagoi Sami Jauhojärven saunakutsuun: ”Odotan tapaamista innoissani”

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      Kuva: Robertin, 28, kahvihetki keskeytyi – todisti, kun poliisimaija pukkasi kaahailijan auton ulos tieltä

    4. 4

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    5. 5

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    6. 6

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    7. 7

      HJK:lle huipputason paluumuuttaja

    8. 8

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    9. 9

      Kommentti: Sami Jauhojärven pelisilmä ei pettänyt taaskaan: anteeksiannon löylyt hieno ajatus kovan onnen hiihtäjille

    10. 10

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    5. 5

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    6. 6

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    7. 7

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    8. 8

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    9. 9

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    10. 10

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin Norjan kohuhiihtäjä Emil Iversen reagoi Sami Jauhojärven saunakutsuun: ”Odotan tapaamista innoissani”

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      Kuva: Robertin, 28, kahvihetki keskeytyi – todisti, kun poliisimaija pukkasi kaahailijan auton ulos tieltä

    4. 4

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    5. 5

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    6. Näytä lisää