Toni, Anton, Antto

Muut lajit

Valikko

Muut lajit

Urheilusanomat selvitti urheiluvaikuttajien palkat – Kari-Pekka Kyrö: ”Voidaan puhua silkasta rahastuksesta”

Urheilusanomat
Ilta-Sanomien kustantama Urheilusanomat selvitti keskeisten suomalaisten urheilujohtajien ja -vaikuttajien vuosiansiot.
Yleisesti ottaen palkat stemmaavat julkisen sektorin suomalaisjohtajien yleiseen palkkatasoon, noin 72 000 euroon vuodessa. Joidenkin urheiluorganisaatioiden pomopalkat herättävät kuitenkin keskustelua.

Yksi näistä on Olympiakomitean alainen huippu-urheiluyksikkö. Sen operatiivisten toimijoiden kollektiivinen palkkataso ylittää johtajien keskimääräisen vuosiansion, vaikka suomalaisurheilijoiden menestys on ollut heikkoa, ja vaikka itse urheiluorganisaatio on taloudellisesti ahtaalla.

Yksikön johtaja Mika Kojonkoski tienaa runsaat 100 000 euroa vuodessa, ja myös monien lajiryhmävastaavien vuosiansio, esimerkiksi Jukka Rautakorven, nousee yli 80 000 euron. Mikä on yksikön johtajien tulosvastuu? Entä yli 120 000 euroa tienaavan Valo ry:n pääsihteerin Teemu Japissonin?

Kummola: suhteellisuuden taju on pettänyt

Näytimme laajan palkkaselvityksemme muutamille suomalaisurheilun vaikuttajille ja asiantuntijoille. Olympiakomitean valtuuskunnan puheenjohtajan Kalervo Kummolan mukaan urheilupomojen palkat ovat karanneet paikka paikoin käsistä.

– Julkisella puolella monet pomot ansaitsevat liikaa. Jos tuloksia ei tule, edes ykkösjohtajien kuukausipalkat eivät saisi olla 5 000–7 000 euroa korkeampia, Jääkiekkoliiton ex-puheenjohtaja linjaa.

– Vastapainoksi löytyy kuitenkin myös organisaatioita, joissa pomot tekevät hurjasti töitä ja saavat tuloksiakin aikaan. He ovat huippupalkkansa ansainneet. Mutta pääasiassa näitä henkilöitä löytyy yksityisrahoitteisista organisaatioista.

Kummolan mukaan urheilujohtajien palkkatasoon nousuun löytyy selkeä selitys: suhteellisuuden taju on pettänyt organisaatioiden hallituksissa.

– Urheiluun on houkuteltu mukaan esimerkiksi menestyvien pörssiyhtiöiden johtajia. Heillä on todennäköisesti ollut liian suuria taloudellisia odotuksia urheilun suhteen, ja sen vuoksi monien urheilujohtajien palkatkin ovat nousseet, Kummola arvelee.

– Yksi hyvä kysymys on myös urheilujohtajien tulosvastuu. Mikäli julkisella puolella on organisaatio, jossa operatiivisella johtajalla ei ole kunnolla valtaa, hänelle ei pitäisi maksaa kuin 3 000–5 000 euron kuukausipalkkaa. Se on Suomessa virkamiehen keskimääräinen kuukausiansio, ja sellaiseksi ilman valtaa jäävää urheilujohtajaakin voi kutsua.

”Voidaan puhua silkasta rahastuksesta”

Kummola johti pitkään Jääkiekkoliittoa, jonka toimitusjohtaja Matti Nurminen ansaitsee jopa yli 140 000 euroa vuodessa. Nurmisen palkkaa Kummola ei pidä liian korkeana.

– Valtaosa Jääkiekkoliiton tuloista tulee muualta kuin julkiselta sektorilta, ja lisäksi Jääkiekkoliitto on hoitanut muutenkin talousasiansa hyvin, Kummola sanoo.

Huippu-urheiluasiantuntija Kari-Pekka Kyrö, maastohiihdon ex-päävalmentaja, yhtyy Kummolan näkemyksiin julkisen sektorin urheilupomojen palkoista puhuttaessa.

– Julkisella puolella parhaiten tienaavien pomojen palkat ovat kaksin- tai kolminkertaisesti liian suuria. Voidaan puhua silkasta rahastuksesta, huippu-urheiluasiantuntija Kyrö näkee.

– Tämä on asia, josta pitäisi ehdottomasti vakavasti keskustella urheilun rahoituksesta vastaavissa elimissä.

Voit lukea Urheilusanomien palkkaselvityksen täältä (artikkeli on maksullinen). Samasta yhteydestä löydät Urheilusanomien tilausohjeet.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    2. 2

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    3. 3

      Janni Hussi saapui Urheilugaalaan paljastavassa pitsiunelmassa – ”Tahdoin räväyttää”

    4. 4

      Näin Nico Rosberg kommentoi Bottaksen valintaa

    5. 5

      Kalle Palander ja Riina-Maija-vaimo juhlivat villisti Mika Häkkisen häissä: ”Karmea krapula oli”

    6. 6

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    7. 7

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    8. 8

      Matti Nykäsen nimikkohyppyrimäen lähistöltä löytyi hämmentävä muistoseppele – mäkilegenda hämmästyi

    9. 9

      Tänään se tapahtui: Rantasipiä ei enää ole

    10. 10

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    3. 3

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    6. 6

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    7. 7

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    8. 8

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    9. 9

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    10. 10

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    2. 2

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    3. 3

      Janni Hussi saapui Urheilugaalaan paljastavassa pitsiunelmassa – ”Tahdoin räväyttää”

    4. 4

      Näin Nico Rosberg kommentoi Bottaksen valintaa

    5. 5

      Kalle Palander ja Riina-Maija-vaimo juhlivat villisti Mika Häkkisen häissä: ”Karmea krapula oli”

    6. Näytä lisää