MyStyle

Valikko

Nämä vaatteet ovat muotia ensi talvenakin

Koko vaatekaappia ei tarvitse täyttää uudelleen, sillä osa tämän talven trendivaatteista on muodissa vielä vuodenkin kuluttua.

Vaikka elämme vielä tuntuvasti tämän talven lumista arkea, muodin ammattilaiset keskittyvät jo seuraavan talven mallistoihin. Viikonloppuna järjestetyssä Finnish Catwalk -tapahtumassa kurkistettiin kauden 2010-2011 syksy-talvi-mallistoihin.

Uusia tuulia on tietysti luvassa, mutta osa tämän talven trendeistä jatkuu vielä ensi kaudella. Nyt onkin hyvä tilaisuus päivittää vaatekaapin sisältö, eli miettiä, mitä kannattaa säästää ensi syksyyn.

Finnish Catwalk -tapahtumassa Vuoden muotiteko -palkinnon saanut stailisti Teri Niitti kehottaa säästämään mustat klassikot.

- Musta on talven ykkösväri vuodesta toiseen. Nyt rinnalle on tosin noussut valkoinen eri sävyissä, ja vaaleaa villakangasta nähdään paljon ensi talven mallistoissa, Niitti kertoo.

Enää ei riitä, että vaate näyttää hyvältä, vaan yhä tärkeämmäksi kriteeriksi on noussut materiaalien tuntu iholla. Siksi luonnonmateriaalit, kuten pehmeä nahka ja villa eri muodoissaan, ovat ensi talven suosikkeja.

Vaatteissa nähdään myös entistä enemmän rohkeita yksityiskohtia ja mielenkiintoisia leikkauksia. Yksinkertaisempaan asuun saadaan persoonallisuutta lisäämällä kokonaisuuteen suuria koruja ja näyttäviä asusteita.

Säästä ainakin nämä!

  • Nahkaiset pusakat, mekot ja puolihameet tulivat mallistoihin viime syksynä, ja niiden suosio jatkuu yhä.
  • Tunikat tulivat jäädäkseen monikäyttöisyytensä ansioista.
  • Niittikoristelut jatkuvat, mutta ensi talvena niitä näkee pelkästään asusteissa.
  • Yläosaa korostavia, näyttäviä puhvihihoja näkee vielä paljon.
  • Coco Chanel -elokuvien aiheuttama raitavillitys jatkuu voimakkaana läpi kesän aina ensi syksyyn saakka.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  2. 2

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  3. 3

    Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

  4. 4

    Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

  5. 5

    Kiinni jääneen sarjahukuttajan tunnelmat: ”Pettynyt, pahoillaan ja yllättynyt” – aikoo valittaa hovioikeuteen

  6. 6

    Ali Jahangirin käytös Tanssii tähtien kanssa -julkistuksessa hämmästytti: ”Pitäkää tunkkinne”

  7. 7

    Punttisalilta päivää! Marit Björgenistä julki hätkähdyttävä hauiskuva – huippuiskussa MM-Lahtea varten

  8. 8

    Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

  9. 9

    Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

  10. 10

    Berner Oy oikoo väärinkäsityksiä: Ministerillä ei yhteyksiä omistajasukuun

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  2. 2

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  3. 3

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  4. 4

    Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

  5. 5

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  6. 6

    He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

  7. 7

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  8. 8

    Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

  9. 9

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  10. 10

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  3. 3

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  4. 4

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  5. 5

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  6. 6

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  7. 7

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  8. 8

    Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  9. 9

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  10. 10

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  2. 2

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  3. 3

    Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

  4. 4

    Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

  5. 5

    Kiinni jääneen sarjahukuttajan tunnelmat: ”Pettynyt, pahoillaan ja yllättynyt” – aikoo valittaa hovioikeuteen

  6. Näytä lisää