MyStyle

Valikko

Miksi hiukseni ohenevat?

Minulla on luonnostaan kiharat ja paksut hiukset, mutta nyt ne ovat ohentuneet ja kiharat vähentyneet. Olen suoristellut ja värjäillyt hiuksiani, mutta olen käyttänyt monia tuotteita, esim. lämpösuojaa, latvoille tarkoitettua öljyä ja hiuksiin jätettävää hoitoainetta.
Marjo vastaa: Ensimmäisenä suosittelen menemään peilin eteen ja tarkastamaan, johtuuko ohuus hiusten määrästä vai siitä, että joukossa on paljon katkenneita hiuksia. Jos kyse on katkenneista hiuksista, silloin ne kaipaavat kosteutta. Olet hoitanut hiuksiasi hyvin, mutta muista, että tuotteiden määrä ei korvaa säännöllistä käyttöä.

Jos kyse on hiusten massasta, silloin syynä ei ole hiusten suoristaminen tai värjäys. Et kerro tarkasti, kuinka pitkä aika siitä on, kun hiuksesi olivat kunnossa, mutta esimerkiksi hormonimuutokset (raskaus, ehkäisy, vaihdevuodet) näkyvät hiuksissa. Myös lääkekuurit ja vuodenajat voivat näkyä hiustenlähtönä.

Joskus vain käy niin, että kiharuus vähenee luonnollisesti iän myötä. Kun kihara suoristuu, alkaa hiusmassa tuntua pienemmältä kuin ennen. Voit yrittää "herätellä" kiharaasi kiharojen hiusten tuotteilla. Älä esimerkiksi käytä hiustenkuivaajaa, vaan laita alle pitoa antava tuote, puristele hiuksia hellävaraisesti ja anna kuivua luonnollisesti.

Oletko kiinnostunut kauneusuutisista? Klikkaa itsesi IS Kauneuden FB-kaveriksi tästä.

Kysy kauneudesta fakta

Kysy kauneudesta - Marjo vastaa!

Kysy kauneudesta -palstaa pitävä Marjo Pihlajaniemi on toimittaja ja kosmetologi. Hän vastaa lehdessä ja IS:n nettisivuilla viikoittain lukijoiden kysymyksiin.

Voit lähettää hänelle kysymyksen sähköpostitse osoitteeseen naiset.is@sanoma.fi

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    4. 4

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    5. 5

      Vuodesta 1997 snookeria selostanut Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – ”Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä”

    6. 6

      Jumalan teatterista 30 vuotta – missä he ovat nyt?

    7. 7

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    8. 8

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    9. 9

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    10. 10

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    4. 4

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    5. 5

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    6. 6

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    7. 7

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    8. 8

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    9. 9

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    4. 4

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    5. 5

      Vuodesta 1997 snookeria selostanut Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – ”Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä”

    6. Näytä lisää