MyStyle

Valikko

Hoida kauneutta sisältäpäin! Tämä ravintorikas salaatti saa ihon hehkumaan

Liv
Ihonhoidossa pelkät kosteusvoiteet eivät riitä, muistuttaa ravintoasiantuntija Jaakko Halmetoja. Sen sijaan on tärkeää muistaa syödä riittävän ravintorikasta ruokaa.
Ihon, kynsien ja hiusten kunnon kannalta on tärkeää, että ruuasta saa tarpeeksi hyviä rasvahappoja ja mineraaleja.

– Mineraalit, ne ovat tänään iso juttu, kivennäishivenaineet luovat iholle elastisuutta ja kynsiin ja hiuksiin kauneutta, Halmetoja muistuttaa.

Mineraaleja ja hivenaineita saa esimerkiksi kurkusta, jonka pinnassa on paljon piitä. Tai kurpitsansiemenistä, joissa on runsaasti sinkkiä. Jaksa paremmin – ohjelmassa Halmetoja neuvoo, kuinka tehdään todellinen kauneussalaatti. 

Salaatissa keskeisin palanen on Halmetojan mukaan kastike, jossa on paljon hyviä kylmäpuristettuja öljyjä, esimerkiksi oliiviöljyä tai hamppuöljyä. Toisaalta hyvä kauneussalaatti vaatii avokadoa, sillä siinä saa samassa paketissa hyviä rasvoja ja ruokaisuutta.

Toisaalta Halmetoja kehottaa myös hyödyntämään mahdollisimman paljon kesän villivihanneksia – voikukanlehtiä, vuohenputkia ja nokkosia.

Jaksa paremmin seuraavan kerran Liv-kanavalla 9.8.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    2. 2

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    3. 3

      Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

    4. 4

      Tekstiviestien tulva hämmensi rallilegenda Tommi Mäkisen – sai ”50 onnitteluviestiä sekunnissa”

    5. 5

      Mäkisen tallille ei tule rahahuolia

    6. 6

      Nämä rikolliset presidentti Niinistö armahti: Joukossa mies, joka pahoinpiteli törkeästi puolisonsa

    7. 7

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    8. 8

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    9. 9

      Peilijää yllätti hevosen Pedersöressä – sinne jäi

    10. 10

      Kiistely ”kateusverosta” jatkui – ”Vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    3. 3

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. 6

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    7. 7

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    8. 8

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    9. 9

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    10. 10

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    2. 2

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    3. 3

      Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

    4. 4

      Tekstiviestien tulva hämmensi rallilegenda Tommi Mäkisen – sai ”50 onnitteluviestiä sekunnissa”

    5. 5

      Mäkisen tallille ei tule rahahuolia

    6. Näytä lisää