MyStyle

Valikko

Tässä ovat viikonlopun ehdottomat hittivaatteet

Metsissä vilahtelee lauantaista lähtien entistä enemmän oransseja takkeja, liivejä, lippiksiä ja pipoja. Se on merkki hirvenmetsästyskauden alkamisesta ja huomiovärin vaihdoksesta.
Hirvimetsällä on edellytetty punaisia lippalakkeja vuodesta 1959 ja punaisia liivejä 1978 alkaen, kertoo erikoissuunnittelija Marko Svensberg Suomen riistakeskuksesta.

Metsästyslain muutos vaihtoi huomiovärin oranssiksi. Kun siirtymäkausi on nyt ohi, pitää kaikilla noin 100 000 hirvenmetsästäjällä olla oranssia tai oranssinpunaista yllä. Poikkeuksena ovat vain ne, jotka jahtaavat rakennelman suojista.

- Oranssi erottuu metsässä huomattavasti paremmin kuin tumma punainen - varsinkin hämärässä ja märkänä, toteaa Svensberg.

Toinen peruste uudistukselle oli monien miesten punavihersokeus.

Suomalaisista miehistä kahdeksan prosenttia kärsii punavihersokeudesta, ja sellanen metsästäjä löytyy riistakeskuksen omastakin väestä.
 
Tarkastus jahdin aluksi

Jahtipäällikkö Mika Liehu Päijälän Seudun Metsästysseurasta Kuhmoisista Keski-Suomesta kiittää uudistusta. Kukaan noin 20 hengen jahtiseurueesta ei ole motkottanut vaatteiden vaihdosta, sillä uudistuksen tiedetään tähtäävän turvallisuuteen.

Jahtipäällikkö varautuu tarkastamaan kaikkien asut ennen ensimmäistä ajoa.
- Aika monella olivat vanhat punaiset asusteet niin kauhtuneita, että joka tapauksessa alkoi olla vaihdon aika, tuumii Liehu.

Hän itse hankki oranssia jo vuosi sitten. Hän halusi kunnon takin, ja siksi kustannuksia tuli yli 200 euroa.

- Yhteishankintaa emme edes harkinneet, sillä osa tyytyy muutaman kympin liiviin ja lakkiin.

Päijälän hirviseurue lähtee liikkeelle vasta 11. lokakuuta, kun ilmat ovat kylmenneet ja lehdet pudonneet puista.

Marko Svensbergin mukaan monet muutkin siirtävät jahtikauden alkua eteläisessä Suomessa. Siksi vaateuudistus näkyy täysillä vasta lokakuun loppupuolella.

- Eivätköhän metsästäjät naljaile toisilleen sen verran, että kaikki hankkivat vaaditut varusteet. Omavalvonta pelaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    2. 2

      Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Madonna kohahdutti räjäytyspuheilla – Trumpin vastaisissa mielenosoituksissa nähtiin liuta julkkiksia

    5. 5

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    6. 6

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    7. 7

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    8. 8

      Venäläiset innoissaan presidentti Trumpista: ”Kaunis vaimo, paljon rehellisiä miljardeja, vapaus puhua mitä lystää… Mikäs siinä”

    9. 9

      Verilöyly, hautakivet, tuulenpieksämä... 27 sanaa, jotka lausuttiin ensi kertaa USA:n presidentin virkaanastujaispuheessa – Katso koko lista

    10. 10

      Putouksen uusi tähti säväytti Donald Trumpina – kollega piti Hollywood-tähden veroisena

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    5. 5

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    6. 6

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    7. 7

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    8. 8

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    9. 9

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    10. 10

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    2. 2

      Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Madonna kohahdutti räjäytyspuheilla – Trumpin vastaisissa mielenosoituksissa nähtiin liuta julkkiksia

    5. 5

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    6. Näytä lisää