MyStyle

Valikko

Tällainen on nyt Suomen suosituin tatuointi – eikä se ole tribaali

Ilta-Sanomat selvitti, mikä on nykyään Suomen suosituin tatuointi. 1990-luvulta tutut tribaalit alkavat jo olla menneen talven lumia. Osa perinteisistä aiheista pärjää yhä.
Tatuoinnit merkitsevät ihmisille hyvin erilaisia asioita. Merimiehiltä tutut teemat toistuvat edelleen.

– Rakkaus on suosittu aihe, kertoo Heli Haavisto Tampereen Black Arts -liikkeestä.

Perinteisen kuvan rinnalle tatuointeihin on tullut erilaiset tekstit, joita esiintyy eri muodoissa. Useista tatuointiliikkeestä kerrottiin IS:lle, että tekstitatuoinnit ovat nyt kaikista suosituimpia.

Yksi ikuistaa pitkänkin tarinan, toinen suurikokoisen iskusanan. Suosituimpia aiheita ovat lasten nimet ja syntymäpäivät sekä erilaiset mietelauseet. Inspiraatio aforismeihin voi tulla runosta tai laulun sanoista. Naisilla teksteihin käytetään kaunokirjoitusta, johon tulee kiehkuroita taustalle. Miehillä suosituin kirjasintyyppi on karkkirasiasta tuttu.

– Miehet suosivat Sisu-fonttia, Haavisto kertoo.

Uusia tuulia tatuointirintamalla

Realistinen taide tekee voimakkaasti tuloaan. Yhä useammin ihoon syntyy rakkaan muotokuva. Usein kuvassa hymyilee lapsi, ystävä tai rakas lemmikki.

– Eräs asiakas teetätti käsivarteensa tulipalossa menehtyneen lapsuudenystävän kuvan, kertoo Tuija Heikkilä Turun Ruby Pictures –liikkeestä.

Tatuoinnin toivotaan jopa kohentavan elämänlaatua. Suuntaa elämään tuo aina mukana kulkeva kompassi. Taskukello iholla muistuttaa ajan kulumisesta.

– Unisieppareita olen tehnyt neljäkymmentä puolessa vuodessa, kertoo tatuoija Tapani Kallio Rovaniemeltä.

Intiaanikulttuurissa unisieppari varjelee nukkuvan unta.

Vanhan koulukunnan kuvat

Pantterit ja kotkat alkavat olla jo mennyttä.

– ”Old School” -tatuoinneista ruusu on kuolematon, kertoo Antti Rossi Jyväskylän Fireline Tattoosta.

Ankkurissa taitaa jo olla camp-henkeä. Alunperin ankkuri on symboloinut merimiehille turvallisuutta.

Tiedostavat asiakkaat

Tatuointiliikkeen asiakas on yhä tiedostavampi. Kirjasta ei tehdä suoraan enää mitään. Helsingin 69 Tattoossa ei mallikirjaa ole lainkaan.

– Jokaisella on oma juttu mietittynä, 69 Tattoon perustaja Tuomas Naulapää, taiteilijanimeltään Tappi, kertoo.

Liikkeessä on tänään asiakkaan Veera, joka on päättänyt ottaa käsivarteensa tatuoinnin. Veeralla on mukana kaveri henkisenä tukena. Neljän tunnin kuluttua kyynärvarressa on sininen lootuksen kukka.

– Hinduille sininen väri symboloi henkistä rauhaa, Veera kertoo.

Veeralle tatuoinnit ovat kuin muistoja. Tämä muisto ei ainakaan unohdu.

Katso yllä olevalta videolta, kuinka Veeran käsivarteen tehdään tatuointi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    2. 2

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    5. 5

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    6. 6

      Uhkaava tilanne tallentui videolle: Pizzerian työntekijä esti ryöstön foliorullalla – ”Sitten otti poliisikin meihin yhteyttä”

    7. 7

      Trumpin neuvonantaja virkaanastujaisten yleisökohusta: Tiedotuspäällikkö antoi ”vaihtoehtoisia faktoja”

    8. 8

      Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

    9. 9

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    10. 10

      Valioliigan pelaaja joutui hätäleikkaukseen – sai kallonmurtuman kesken ottelun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

    4. 4

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. 6

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    7. 7

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    8. 8

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    9. 9

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

    10. 10

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    6. 6

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    7. 7

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    8. 8

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    9. 9

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    2. 2

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    5. 5

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    6. Näytä lisää