MyStyle

Valikko

Pellemeikki on uusin nettivillitys – upea meikkipohja syntyy ihmeellisellä tavalla

Clown contour
Contour-meikkitrendi otti uuden muodon.
Meikkimaailma on kohissut viime aikoina contour-meikkitekniikasta eli kasvojen rajusta varjostamisesta ja korostamisesta. Nyt väreillä ja varjoilla leikkiminen on viety astetta pidemmälle, kertoo Daily Mail.

Meikkitaiteilija ja kauneusvloggaaja BellaDeLune eli Esther Isabel Amado Romo teki clown contourin, eli vapaasti suomennettuna pellemeikin, vastalauseeksi hänen työnsä ja harrastuksensa haukkumiselle meikkipelleilyksi.

Lähes puoli miljoonaa katselukertaa saaneella videolla nähdään, kuinka erilaiset sävyt sekoittuvat kauniiksi meikkipohjaksi. Esther muistuttaa videolla, että meikkaamisen kuuluu olla hauskaa.

– Kukaan ei tarvitse tällaista määrää meikkiä, mutta meikkikokeilut ovat hauskoja, Esther sanoo.

– Minua on haukuttu monet kerrat pelleksi sen takia, että pidän meikkaamisesta ja ilmaisen sen kautta itseäni, hän toteaa.

Vloggaaja maalaa otsaansa videolla jopa kakkaemojin, joka symboloi hänen mukaansa ihmisten negatiivisuutta. Se kertoo kuitenkin myös Estherin huumorintajuisesta suhtautumisesta asiaan.

– Minä pyyhin ja häivytin kielteisyyden pois, kun emoji sulautui muun meikin joukkoon, Esther kuittaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    3. 3

      Häiden alla eronnut urheilun superpari kitkerässä sanasodassa: ”En ymmärrä miksi hän puhuu siitä edelleen”

    4. 4

      Rouva Tellervo Koivisto IS-haastattelussa: ”Mieheni kunto on joulun jälkeen heikentynyt”

    5. 5

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    6. 6

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    7. 7

      Mies jätti paistinpannun kuumalle liedelle ja lähti kauppaan

    8. 8

      Kaisa Mäkäräinen jäi neljänneksi maailmancupin kisassa – voittajaksi yllätysnimi

    9. 9

      ”Elämme pimeitä aikoja” – Suomalaiset päättäjät huolestuivat Trumpin puheesta sosiaalisessa mediassa

    10. 10

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    2. 2

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    3. 3

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    4. 4

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    5. 5

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    6. 6

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    7. 7

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    8. 8

      Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    10. 10

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    3. 3

      Häiden alla eronnut urheilun superpari kitkerässä sanasodassa: ”En ymmärrä miksi hän puhuu siitä edelleen”

    4. 4

      Rouva Tellervo Koivisto IS-haastattelussa: ”Mieheni kunto on joulun jälkeen heikentynyt”

    5. 5

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    6. Näytä lisää