MyStyle

Valikko

Mukavuus ratkaisee – suurin osa suomalaisnaisista ei välitä alusvaatteiden seksikkyydestä arkena

Alusvaatekysely
Change Lingerie kysyi, suomalaisnaiset vastasivat. Alusvaateostoksilla ratkaisevia tekijöitä ovat istuvuus, mukavuus ja hinta.
Change Lingerie -alusvaatemerkki toteutti alusvaatekyselyn 18–70-vuotiaille suomalaisnaisille. Kyselyyn osallistui 1031 ihmistä.

Tulokset eivät ole yllättäviä, jos on elänyt päivääkään rintaliivejä ja naisten alushousuja käyttävänä ihmisenä: istuvuus on kyselyn mukaan tärkein ostokriteeri sekä arki- että juhlakäyttöön tulevissa alusasuissa.

Arkisissa alusvaatteissa hyvä istuvuus on tärkein valintaperuste 88 prosentille kyselyyn vastanneista naisista. Arjessa arvostetaan toiseksi eniten mukavuutta (70 prosenttia) ja hintaa (49 prosenttia).

Myös juhlavampaan käyttöön tarkoitetuissa alusasuissa istuvuus on tärkeintä 78 prosentille vastaajista. Muuten valinta tehdään arkialusvaatteisiin verrattuna eri perustein: juhlapukujen kanssa arvostetaan alusasujen muotoilevuutta (58 prosenttia), väriä (56 prosenttia) ja vasta neljänneksi mukavuutta (44 prosenttia).

Arkialusvaatteissa seksikkyyttä korostaa kuitenkin vain 14 prosenttia vastaajista – 86 prosenttia ei siis pidä seksikkyyttä arkisin tärkeänä kriteerinä. Juhlatilaisuudessa alusvaatteiden seksikkyys on tärkeää hieman useammalle, joka neljännelle.

T-paitaliivit ovat luottovalinta

Hyvin istuvat alusvaatteet luovat perustan koko asulle. Vääränlaiset ja huonosti istuvat alusasut voivat pilata kauniin asukokonaisuuden. Siksi t-paitamalli on monen ykkösvalinta.

– Changen myydyin rintaliivityyppi ovat huomaamattomat t-paitaliivit, joissa ei ole paidan läpi näkyviä saumoja, Change Lingerien Suomen ketjujohtaja Marjo Topi kertoo.

– Ylivoimaisesti suosituin värisävy on musta. Valkoinen, puuteri ja punainen ovat myös suomalaisille naisille mieluisia alusasuvärejä, Topi luettelee.

Uudet alusvaatteet kahdesti vuodessa

Suomalaisnaiset ostavat alusvaatteita yleisimmin kaksi kertaa vuodessa – näin vastaa suuri osa, noin 42 prosenttia vastaajista.

Kolmen kuukauden välein alusasuja hankkii yli kolmannes, kun taas kerran vuodessa tai harvemmin alusasuja hankkii vain kymmenes vastaajista.

Ota kantaa

Mikä on sinun mielestäsi alusvaatteiden tärkein kriteeri?

Istuvuus 31% Mukavuus 39% Muotoilevuus 5% Väri 1% Seksikkyys 20% Hinta 4%
Ääniä yhteensä 2849

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    2. 2

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    3. 3

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    4. 4

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    5. 5

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    6. 6

      Hai vei koiran vain viiden metrin päässä rannasta Sydneyssä – ”Se oli hirveää”

    7. 7

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    8. 8

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    9. 9

      Menettikö Suomi varman mitalin sunnuntaina? Krista Pärmäkoskelta napakka vastaus

    10. 10

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    6. 6

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    2. 2

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    3. 3

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    4. 4

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    5. 5

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    6. Näytä lisää