MyStyle

Valikko

Täydellinen farkkumalli jokaiselle vartalolle

Farkut
Kurvikas, pikkuruinen, poikamainen vai pitkä? Vartalon muoto vaikuttaa hyvän farkkumallin löytymiseen.
Kivalta näyttävät farkkumallit riippuvat pitkälti vallitsevista trendeistä ja siitä, millaisia farkkutyylejä näemme juuri nyt ympärillämme. Esimerkiksi hyvin tiukat ja joustavat pillifarkut olivat pitkään monen ykkösvaihtoehto, kun taas viime vuosina ensin rento boyfriend-malli ja seuraavaksi korkeavyötäröiset ja väljät mom jeansit valtasivat katumuodin.

Hyvään ja itselle sopivaan farkkumalliin vaikuttaa kuitenkin paljon myös vartalon muoto. M.i.h Jeans -farkkumerkin perustaja ja taiteellinen johtaja Chloe Lonsdale kertoo Who What Wear -sivustolle parhaat farkkumallit kullekin vartalotyypille.

Tiimalasivartalo

– Tiimalasivartaloisen kannattaa vetää huomio kapeaan vyötäröönsä. Korkeavyötäröiset ja mahdollisimman vähän joustavat farkut sopivat tähän tarkoitukseen, Lonsdale sanoo.

Kurvikas

– Kurvikkaan tai päärynämallisen muotoja imartelee kick flare -malli eli muuten istuva mutta polven yltä lahkeisiin levenevä malli, sillä leveät lahkeet tasapainottavat leveää lantiota. Farkkujen kannattaa olla lisäksi joustavat, suht korkeavyötäröiset ja tummat.

Pikkuruinen

– Petite-kokoisille suosittelisin vajaamittaisia suoralahkeisia farkkuja.

Poikamaisen suoralinjainen

– Suoraan lantioon saa luotua hieman muotoa vintage-henkisillä, melko korkealle nousevilla, joustamattomilla ja hillitysti kapenevilla farkuilla.

Pitkät jalat ja kroppa

– Pitkälle ihmiselle sopii melkein mikä tahansa malli. Erityisen hyvältä näyttävät nyt farkut, joissa on epätasaiseksi ja hieman vajaamittaiseksi katkottu lahje.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    2. 2

      Poliisi tutkii: Äiti esiintyi puolialasti lasten edessä – video päätyi suorana verkkoon

    3. 3

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    4. 4

      Yllättikö tammikuun palkkakuitti ikävästi? Tästä se johtuu

    5. 5

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    6. 6

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    7. 7

      Carola Häggkvistiltä, 50, yllättävä paljastus: Ei ole harrastanut seksiä 14 vuoteen

    8. 8

      Herttoniemen takinkääntäjää epäillään kolmesta ryöstöstä

    9. 9

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    10. 10

      Litrahinnoissa huima ero – mikä SM-liigaseura myy halvinta olutta?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    2. 2

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    3. 3

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    4. 4

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    5. 5

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    6. 6

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    7. 7

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    8. 8

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    9. 9

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    10. 10

      Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    2. 2

      Poliisi tutkii: Äiti esiintyi puolialasti lasten edessä – video päätyi suorana verkkoon

    3. 3

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    4. 4

      Yllättikö tammikuun palkkakuitti ikävästi? Tästä se johtuu

    5. 5

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    6. Näytä lisää