Oona, Netta, Aune

NHL

Valikko

NHL

Dany Heatley nimettiin Ottawan kapteenistoon

NHL-joukkue Ottawa Senators valitsi monen kokeneen pelaajan joukosta Dany Heatleyn kantamaan varakapteenin A-kirjainta rinnassaan. Tarjolla tehtävään oli muun muassa Jason Smithin kaltainen veteraani, mutta Senators katsoi Heatleyn olevan nyt kypsä kantamaan lisää vastuuta Ottawassa.

C-kirjainta kantaa rinnassaan yhä Daniel Alfredsson. Toinen varakapteeni on Mike Fisher.

- Olen pelannut tässä liigassa seitsemän vuotta ja Ottawassakin jo kolme. Sanoin aiemmin harjoitusleirillä, että haluaisin yrittää antaa joukkueelle vielä enemmän kuin tähän saakka, Heatley miettii.

Niin, tähän saakka Heatleyn panos Ottawassa onkin ollut vaatimattomat 141 maalia 235 ottelussa, 50 osumaa on mennyt rikki kahdesti. Paljon enempää ei kukaan voi varsinaisesti vaatia, mutta Heatley itse tahtoo nyt ottaa askeleen eteenpäin urallaan ja olla entistä kokonaisvaltaisempi pelaaja.

- Työni on tehdä maaleja, mutta uskon pystyväni antamaan enemmän muillakin osa-alueilla. Nuorempana olin kenties ykisulotteisempi pelaaja, mutta uskon kehittyneeni esimerkiksi puolustussuuntaan pelaamisessa, Heatley sanoo.

Kanadalainen on murhaavan kova maalintekijä, kenties lajinsa paras tällä hetkellä. Ottawan harjoituksissakin hän erottuu muista pelaajista iskemällä kiekon selvästi useammin verkkoon kuin muut.

Treenit ovat toki vain treenejä, mutta maalien tekemisen himo Heatleyllä on silminnähden aivan valtava aina, kun mies vetää putket jalkaansa.

- 50 osumaa on toki aika hyvä rajapyykki, mutta silti joka vuosi on tuntunut, että olisin voinut onnistua vielä useamminkin. En osaa sanoa missä rajat menevät, mutta aion jatkossa laukoa entistä ahkerammin, Heatley sanoo.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  2. 2

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  3. 3

    Häiden alla eronnut urheilun superpari kitkerässä sanasodassa: ”En ymmärrä miksi hän puhuu siitä edelleen”

  4. 4

    Rouva Tellervo Koivisto IS-haastattelussa: ”Mieheni kunto on joulun jälkeen heikentynyt”

  5. 5

    Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

  6. 6

    Mies jätti paistinpannun kuumalle liedelle ja lähti kauppaan

  7. 7

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  8. 8

    Kaisa Mäkäräinen jäi neljänneksi maailmancupin kisassa – voittajaksi yllätysnimi

  9. 9

    Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

  10. 10

    ”Elämme pimeitä aikoja” – Suomalaiset päättäjät huolestuivat Trumpin puheesta sosiaalisessa mediassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

  2. 2

    6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

  3. 3

    Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

  4. 4

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  5. 5

    Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

  6. 6

    Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

  7. 7

    Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

  8. 8

    Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

  9. 9

    Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

  10. 10

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  3. 3

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  4. 4

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. 6

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  10. 10

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  2. 2

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  3. 3

    Häiden alla eronnut urheilun superpari kitkerässä sanasodassa: ”En ymmärrä miksi hän puhuu siitä edelleen”

  4. 4

    Rouva Tellervo Koivisto IS-haastattelussa: ”Mieheni kunto on joulun jälkeen heikentynyt”

  5. 5

    Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

  6. Näytä lisää