Toni, Anton, Antto

NHL

Valikko

NHL

Niklas Hagmania otti päähän

Calgary Flamesin Niklas Hagmanin kulunut kausi oli murheellinen: punalamppu ei syttynyt, joukkue ei selviytynyt pudotuspeleihin ja sitten vielä loppukauden romuttanut aivotärähdys kaupan päälle.
- Erittäin vaikea kausi, ei oikein hommat toiminut itsellä, Niklas Hagman manaa.

Keväinen tälli piti Hagmanin poissa myös MM-koneesta, vaikka miehellä itsellään olisi ollut halu liittyä Leijoniin.

- Se harmitti, varsinkin kun pojat pojat voittivat koko homman. Olisi ollut hienoa kaataa Ruotsi finaaleissa.

- Totta kai poisjäänti otti päähän, mutta ei olisi ollut mitään mahkuja pelata. Sikäli on turha jossitella.

Ennen loukkaantumistaan Hagmanin mahdollisesta kauppaamisesta sinkoili huhuja sinne tänne. Treidiä ei lopulta tullut, joten urallaan jo kolmesti kaupatun hyökkääjän ei tarvinnut vaivata päätään muuttokuormalla.

- Perhe on viihtynyt (Calgaryssä) erittäin hyvin. Kauppoja tehdään koko ajan, vaikka pelit menisivät hyvin. Se kuuluu tähän hommaan, mutta hulluksihan sitä tulee jos niitä alkaa miettimään!

Kalliovuorten kupeessa sijaitseva Calgary on karjapaimenia pullollaan. Miten hyvin stetson istuu Pikku-Hakin päähän?

- Oliskohan sellainen kerran on ollut päässä, yhdessä pokeriturnauksessa. En kyllä kamalasti kutsuisi itseäni cowboyksi, Hagman naureskelee.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    2. 2

      Kontiolahdella pelättiin sarjahukuttajaa jo kesällä – ”Monien tutun tutut ovat joutuneet miehen uhriksi”

    3. 3

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    4. 4

      Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

    5. 5

      Nanna Karalahti todella huimassa halkiossa Urheilugaalassa – Jere vihjaili mahdollisesta perheenlisäyksestä

    6. 6

      Näyttäviä halkioita ja räiskyviä värejä – kuka on Urheilugaalan upein kaunotar? Äänestä suosikkiasi!

    7. 7

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    8. 8

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    9. 9

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    10. 10

      Yhä useampi aikuinen muuttaa takaisin vanhempiensa luokse – ilmiön takana kaksi syytä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    4. 4

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    5. 5

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    6. 6

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    7. 7

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    8. 8

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    9. 9

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    10. 10

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    2. 2

      Kontiolahdella pelättiin sarjahukuttajaa jo kesällä – ”Monien tutun tutut ovat joutuneet miehen uhriksi”

    3. 3

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    4. 4

      Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

    5. 5

      Nanna Karalahti todella huimassa halkiossa Urheilugaalassa – Jere vihjaili mahdollisesta perheenlisäyksestä

    6. Näytä lisää