Pauli, Paavo, Paulus

NHL

Valikko

NHL

Vancouverin Sami Salo ruotii Canucksin mahalaskun syitä

Vancouver Canucksin taival NHL:n tämän kevään pudotuspeleissä päättyi lyhyeen.
Kolme ensimmäistä ottelua voittanut Kings voitti viidennen ottelun jatkoajalla 2-1 ja meni jatkoon otteluvoitoin 4-1.

Tappio oli karmaiseva pettymys Canucksille. Joukkue oli viime vuonna vain voiton päässä mestaruudesta ja lähti tähän kauteen yhtenä suurimmista ennakkosuosikeista. Runkosarjassa joukkue myös lunasti odotukset, kun se viime hetkillä kiri sarjan piikkipaikalle.

Tuloksellisesti hyvien runkosarjapelien takaa löytyy kuitenkin syy myös siihen, miksi ennakkosuosikin tie katkesi näin lyhyeen.

- Päällimmäisenä tulee mieleen, että 15-20 viime ottelussa emme pelanneet meidän parasta peliämme. Eikä homma käänny toiseen suuntaan vain nappia painamalla, Canucksin suomalaispuolustaja Sami Salo kertoi tuoreeltaan IS Urheilulle.

- Emme saaneet parasta peliämme esille. Tai osittain saimme, mutta emme jatkuvalla meiningillä niin, että olisimme pystyneet voittamaan.

Vancouverin kannalta ottelusarja oli alusta loppuun katastrofaalinen. Joukkue hävisi kaksi ensimmäistä ottelua kotona ja kolmannen vieraissa. Niissä peleissä joukkue teki yhteensä ainoastaan neljä osumaa, eikä ainuttakaan ylivoimalla.

- Kolmas peli oli meiltä jo selvästi parempi. Kaksi ensimmäistä olivat aivan käsittämättömiä. En tiedä mikä siinä oli, Salo ihmetteli.

Salolla on vankka näkemys siihen, miksi kahdeksanneksi runkosarjassa sijoittunut Kings onnistui kukistamaan Canucksin peräti neljä kertaa.

- Selvät henkilökohtaiset virheet, varsinkin kahdessa ensimmäisessä pelissä. Lukematon määrä omia virheitä, joista annettiin vastustajalle maaleja.

Canucks sai neljänteen kohtaamiseen mukaan aivotärähdyksen vuoksi sivussa olleen ruotsalaistähden Daniel Sedinin. Hän saalisti kahdessa pelaamassaan ottelussa kaksi syöttöpistettä.

Sedinin kaksosia Canucksin tappiosta on vaikea syyttää, mutta monella muulla avainpelaajalla on kesän aikana peiliin katsomisen paikka. Muun muassa Ryan Kesler, viime kaudella yli 40 maalia runkosarjassa tehnyt kakkossentteri, taivalsi melkein 20 viimeistä peliä ilman ainuttakaan osumaa.

Avainpelaajien tehottomuus ja jatkuvat loukkaantumiset aiheuttivat sen, että päävalmentaja Alain Vigneault sotki jatkuvasti ketjuja. Näin ei tapahtunut viime kaudella, jolloin Canucks niin ikään voitti runkosarjan ja eteni finaaliin asti.

Tuolloin joukkueessa oli pitkään vakituiset ketjut ja joka pelaajalla vakituinen oma roolinsa.

- Se voi olla yksi syy. Me emme saaneet leveältä rintamalta tehoja, kuten edellisinä vuosina. Maalinteko tökki, Salo sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    2. 2

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    3. 3

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    4. 4

      HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

    5. 5

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    6. 6

      Katso kuvat yli 40-vuotisen uran varrelta: Timo T.A. Mikkonen ei jättänyt yleisöään kylmäksi – ”Täytyy uskoa omaan tyyliinsä”

    7. 7

      Pasi, 60, sai aivoinfarktin – ja parkkisakon: ”Yksityisellä pysäköinninvalvonnalla ei ole mitään sympatiaa”

    8. 8

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    9. 9

      Housut pois – naisjalkapalloilijat riisuivat pöksynsä paloasemalla: ”Osa joukkueestamme aliarvioi sosiaalisen median voiman”

    10. 10

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    5. 5

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    6. 6

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    7. 7

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    8. 8

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    9. 9

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    10. 10

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    2. 2

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    3. 3

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    4. 4

      HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

    5. 5

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    6. Näytä lisää