Enni, Enna, Eini

NHL

Valikko

NHL

Selänteellä on pitkästä aikaa aihetta hymyyn

NHL
Teemu Selänteen pitkä maaliton putki katkesi vihdoin viime viikolla.
Anaheim Ducksin suomalaislegenda Teemu Selänne ehti pelata 19 ottelua ilman maalin maalia ja 16 ottelua ilman tehopisteitä. Suomessakin ehdittiin jo huolestua, sillä Selänteeltä odotetaan osumia myös helmikuussa pelattavissa olympialaisissa.

43-vuotiaan legendan paikka kisajoukkueessa ehdittiin myös kyseenalaistaa. Kunnes Selänne vihdoin viime viikolla onnistui ja teki Edmontonia vastaan maalin. Ja kun vauhtiin päästiin, seuraavassa pelissä Detroitia vastaan Selänne antoi maalisyötön ja sitä seuranneessa Devils-ottelussa syötti kaksi.

Maalittomasta putkesta huolimatta Selänne ei menettänyt yöuniaan.

- Paikkoja oli kuitenkin koko ajan. Se olisi huolestuttanut, jos niitä ei olisi ollut. Oli siinä vähän huonoa tuuriakin. Muut jätkät nauroivat, että olen tehnyt jotain pahaa jääkiekkojumalille, kun mikään ei onnistu, Selänne kertoi.

Suomalaisen pelaamista sotkee myös se, että jos Anaheim pelaa peräkkäisinä päivinä, Selänne huilaa aina toisen.

- Välillä tulee pelaamaton olo, mutta pitkässä juoksussa tämä on hyvä ratkaisu. Tarkoitus on olla parhaassa iskussa kevällä pudotuspelien aikana.

Lue aiheesta lisää päivän Ilta-Sanomista. IS:n digilehden voit ostaa tästä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Syyttäjä: Yksi nainen sai Axl Smithiltä anteeksipyynnön oikeudenkäynnissä

    2. 2

      Soini kertoo, miksi antoi ”täystyrmäyksen” liikenneselvitykselle: ”Berner voi meitä arvostella”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      Finnkino myydään Kiinaan

    6. 6

      Lähteet: Näin Trump aloittaa viikkonsa – määrää vapaakauppasopimukset uudelleen neuvoteltaviksi

    7. 7

      MOT: Kivulias aivosairaus yleistyy Suomessa – Eeva: ”Kuin olisi raudat niskassa”

    8. 8

      Berner Oy:n tuotteita uhattu boikotilla – syynä liikenneministeri

    9. 9

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    10. 10

      Autokaupassa ”todella vaarallinen” tilanne – ”Puolet myynnistä jäänyt pois”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    3. 3

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    6. 6

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    7. 7

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    8. 8

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    9. 9

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    10. 10

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Syyttäjä: Yksi nainen sai Axl Smithiltä anteeksipyynnön oikeudenkäynnissä

    2. 2

      Soini kertoo, miksi antoi ”täystyrmäyksen” liikenneselvitykselle: ”Berner voi meitä arvostella”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      Finnkino myydään Kiinaan

    6. Näytä lisää