Toni, Anton, Antto

NHL

Valikko

NHL

NHL-pelaajalta jäi ottelu väliin lumimyrskyn vuoksi

nhl
Buffalon hyökkääjä jäi lumimyrskyn takia kotiin.
Buffalo Sabresin hyökkääjä Patrick Kaleta oli poissa tiistain kotiottelusta San Jose Sharksia vastaan ehkä NHL-historian erikoisimman syyn vuoksi. Kaleta ei päässyt otteluun Buffaloa riivaavan lumimyrskyn vuoksi.

Sabresin päävalmentajan Ted Nolanin mukaan joukkueella oli riittävästi pelaajia, jotta jalkeille saadaan täysi kokoonpano, eikä Kaletan tarvitse ryhtyä riskeeraamaan terveyttään päästäkseen otteluun.

New Yorkin osavaltion länsiosia on piinannut tiistaina lumimyrsky, jonka vuoksi muun muassa Niagaran yliopiston naisten koripallojoukkue juuttui yli vuorokaudeksi linja-autoonsa keskelle lumimyrskyä. Buffalon alueella on satanut vuorokauden aikana yli metrin lunta ja ainakin neljä ihmistä on kuollut.

Aiemmin tiistaina Sabres ilmoitti, että se ei aio peruuttaa illan ottelua lumimyrskyn vuoksi, mutta lupasi rahat takaisin kaikille lipunostajille, jotka eivät saavu illan otteluun. Virallisen ilmoituksen mukaan kamppailussa oli kuitenkin 17 435 katsojaa, eli vain reilu tuhat vähemmän kuin hallin yleisökapasiteetti.

Buffalo voitti ottelun 4-1. Sen suomalaispuolustaja Rasmus Ristolainen kirjautti itselleen yhden syöttöpisteen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Matti Nykäsen nimikkohyppyrimäen lähistöltä löytyi hämmentävä muistoseppele – mäkilegenda hämmästyi

    2. 2

      Näin Nico Rosberg kommentoi Bottaksen valintaa

    3. 3

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    4. 4

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    5. 5

      Sarjahukuttaja kateissa myös omalta asianajajaltaan – ”ei mitään käsitystä”

    6. 6

      16 000 litraa maitoa päätyi vääriin tölkkeihin – syynä inhimillinen virhe

    7. 7

      Legendaarinen Gladiaattorit palaa tv-ruutuihin – muistatko vielä Viikingin, Salaman, Lallin ja Skorpionin?

    8. 8

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    9. 9

      Windows 10 menee kohta automaattisesti lukkoon

    10. 10

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    3. 3

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    6. 6

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    7. 7

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    8. 8

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    9. 9

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Matti Nykäsen nimikkohyppyrimäen lähistöltä löytyi hämmentävä muistoseppele – mäkilegenda hämmästyi

    2. 2

      Näin Nico Rosberg kommentoi Bottaksen valintaa

    3. 3

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    4. 4

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    5. 5

      Sarjahukuttaja kateissa myös omalta asianajajaltaan – ”ei mitään käsitystä”

    6. Näytä lisää