Sebastian

NHL

Valikko

NHL

Tampa tasoitti finaalisarjan – Teräväiselle taas maali!

NHL
Tampa Bay voitti Stanley Cupin ensimmäisessä finaalissa Chicagon maalein 4-3 ja tasoitti ottelusarjan 1-1:een. Seuraava ottelu pelataan tiistaina kello 03.
Vähämaalisen avausottelun jälkeen toinen Stanley Cup -finaali tarjosi rutkasti draamaa ja maaleja. Myös Teuvo Teräväinen onnistui taas kerran maalinteossa kamppailussa, joka päättyi Tampa Bay Lightningin 4-3-voittoon.

Maalinteon käynnisti Tampa Bay Lightning avauserän puolivälin jälkeen, kun Cedric Paquetten rannelaukaus upposi ohi Chicagon maalilla seisseen Corey Crawfordin.

Chicago tuli takaa tasoihin ja ohi toisessa erässä, kun ensin Andrew Shaw ja sen jälkeen Teuvo Teräväinen ohittivat Tampan maalivahdin Ben Bishopin.

Nikita Kutsherov toi Tampan tasoihin jo seuraavalla minuutilla. Kaikki kolme maalia syntyivät alle neljän minuutin sisällä toisistaan.

Käsivamman kanssa taisteleva Tyler Johnson vei isännät 3-2-johtoon vielä ennen erän loppua.

Kolmannessa erässä nähtiin taas draamaa, kun Brent Seabrook tasoitti kamppailun 3-3:een kovalla siniviivalaukauksellaan.

Vain hetki maalin jälkeen Tampan maalivahti Ben Bishop poistui kaukalosta ja kakkosvahti Andrei Vasilevski tuli maalille ensimmäistä kertaa urallaan Stanley Cup -finaaleissa.

20-vuotias venäläinen ehti olla maalin suulla vain reilun minuutin ajan, kunnes Bishop palasi maalin suulle. Sinä aikana Jason Garrison ehti viedä Tampa Bayn uudelleen johtoon osumalla, joka jäi lopulta myös ottelun voittomaaliksi.

Vain muutamaa minuuttia myöhemmin Bishop poistui uudestaan ja Vasilevski pelasi ottelun loppuun asti.

Chicago voitti sarjan ensimmäisen ottelun Tampassa maalein 2-1.

Sarjan seuraava kamppailu pelataan Suomen aikaa maanantain ja sunnuntain välisenä yönä kello 03 Chicagon kotihallissa

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Äiti ja isäpuoli antoivat pikkutytölle heroiinia ja metadonia kuukausien ajan – sydän pysähtyi nelivuotiaana

    6. 6

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    7. 7

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    8. 8

      EK2: Hänninen hienossa vauhdissa – Latvala jäi taakse

    9. 9

      Näin Donald Trump puhui virkaan­astujaisiaan edeltävässä juhlassa: ”Minulla on tunne, että siitä tulee kaunista”

    10. 10

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    3. 3

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    4. 4

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    6. 6

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    7. 7

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    8. 8

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    9. 9

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    10. 10

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    3. 3

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    4. 4

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Äiti ja isäpuoli antoivat pikkutytölle heroiinia ja metadonia kuukausien ajan – sydän pysähtyi nelivuotiaana

    6. Näytä lisää