Enni, Enna, Eini

NHL

Valikko

NHL

18-vuotias suomalaislupaus teki sensaatiomaisen tempun

NHL
Mikko Rantanen on noussut kovaa vauhtia NHL:ään, kirjoittaa Urheilusanomien NHL-kirjeenvaihtaja Sami Hoffrén.
Sensaatio. Sitä Mikko Rantanen oli mitä suurimmassa määrin jo viime kaudella, kun 18-vuotias hyökkääjä otti surullisessa tilassa rämpineen Turun Palloseuran jykeville harteilleen. Rantanen nousi yhden kauden aikana ryminällä ensin TPS:n johtavaksi pelaajaksi, sen jälkeen Pikkuleijonien tähdeksi ja lopuksi hän debytoi vielä A-maajoukkueessa. Kausi 2014–2015 oli valtavan kehityksen kausi. Kesän ykköskierroksen (10. pelaaja) varaus Coloradoon oli kruunu upealle kaudelle.

Tänä syksynä Rantanen on tehnyt vielä kovemman sensaation. Nousiaisten suuri poika lunasti vastaansanomattomaan tyyliin paikkansa Colorado Avalanchen kokoonpanosta heti ensimmäisellä harjoitusleirillään. Se on tajuttoman kova suoritus.

Lokakuun lopulla 19 vuotta täyttävä huippulupaus oli harjoitusleirin avauspäivästä lähtien valmis taistelemaan pelipaikasta kirkkaissa valoissa. Miksi? Rantanen on erittäin lahjakas nuori jääkiekkoilija, mutta myös äärimmäisen määrätietoinen ja kovaluonteinen jääkiekkoilija. Hänellä on olemassa lahjakkuuksista tärkein: halu harjoitella.

Rantanen on valmistautunut NHL:ää varten suunnitelmallisesti. Jo pelkästään kahden viime vuoden aikana on tehty paljon oikeita valintoja ja uhrauksiakin, jotta paikka NHL:stä aukeaisi. Kesästä 2014 lähtien fysiikkaa on hiottu tarkassa valvonnassa askel askeleelta paremmaksi. Kaikki harjoitteet on tehty palvelemaan pelaamista maailman vaativimmassa kiekkoliigassa.

Rantanen on tervepäinen nuori jääkiekkoilija, joka ymmärtää heikkoutensa ja vahvuutensa. Hän pelaa rohkeasti vahvuuksillaan, mutta ei pyri myöskään piilottelemaan heikkouksiaan. Hän on valmis tekemään töitä ja parantamaan heikkouksiaan, jotta voisi käyttää vahvuuksiaan vielä paremmin.

Esimerkiksi luistelun kanssa kookas hyökkääjä on paiskinut lujasti hommia viime aikoina. Vielä toissa kaudella alle 18-vuotiaiden MM-turnauksessa jäällä nähtiin hieman jähmeästi etenevä häkkipää. Rantasella oli tekemistä pysyä ketjukaverinsa Juho Lammikon rinnalla. Tämän syksyn harjoituspeleissä Rantanen pysyi vaivatta ketjukaverinsa, NHL:n luisteluvoimaisimpiin pelaajiin kuuluvan Nathan MacKinnonin mukana nopeissa suunnanmuutoksissa.

Isoja harppauksia on tapahtunut kovan työmoraalin ansiosta.

Mitä Rantaselta voi rehellisesti odottaa tällä kaudella? Vuoden tulokkaan tittelistä ei sentään kannata alkaa meuhkata, mutta pelipaikan vakiinnuttaminen on täysin omissa näpeissä. Colorado on lännen heikoimpia nippuja, mutta hyökkäyksestä ei löydy ilmaisia tontteja. Jos Rantanen pystyy ottamaan top 6 -roolin, se olisi todella kova juttu. Harva suomalainen on pystynyt samaan alle parikymppisenä.

Tällä kaudella edessä on varmasti myös vaikeita iltoja. Niin pitää ollakin, kun kyse on nuoresta pelaajasta. NHL on armoton sarja, jossa tulokaspelaajat puristetaan kuiviin. Rantanen on kuitenkin osoittanut, että hän on oikeasti valmis NHL-mankelin vaatimuksiin.

Tarkemmin Mikko Rantasen kehityspolusta NHL:ään tämän viikon Urheilusanomissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    2. 2

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    5. 5

      Suora lähetys kello 20.30: Valkoinen talo järjestää ensimmäisen virallisen tiedotustilaisuuden Trumpin aikana

    6. 6

      Norjan hiihtomaajoukkueessa kuohuu kunnolla – ”En tiedä, onko tällaista tapahtunut aiemmin”

    7. 7

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    8. 8

      Harvinainen murha kuohuttaa Islannissa – yli viikko sitten kadonneen Birnan, 20, ruumis löytyi kiviseltä rannalta

    9. 9

      Psykologi listaa: Nämä ovat vanhempien 20 yleisintä kasvatusvirhettä

    10. 10

      Soini kertoo, miksi antoi ”täystyrmäyksen” liikenneselvitykselle: ”Berner voi meitä arvostella”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    6. 6

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    7. 7

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    8. 8

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    9. 9

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    10. 10

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    2. 2

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    5. 5

      Suora lähetys kello 20.30: Valkoinen talo järjestää ensimmäisen virallisen tiedotustilaisuuden Trumpin aikana

    6. Näytä lisää