Visa

Nyrkkeily

Valikko

Nyrkkeily

Wahlström EM-ottelun alla: Voitan varmasti

Ammattinyrkkeilijä Eva Wahlström sanoo olevansa varma voittaja lauantaisen EM-taiston jälkeen.
Wahlström ottelee Espoossa naisten avoimesta ylemmän höyhensarjan tittelistä unkarilaista Agota Ilkoa vastaan.

Eva Wahlström, 31, on ensimmäinen suomalainen nainen ammattinyrkkeilyn EM-ottelussa.

Perjantaisessa punnituksessa Eva Wahlström painoi 58,5 kiloa. Agota Ilko oli parisataa grammaa painavampi. Sarjan ylin raja on 58,967 kiloa.

- En ole kai koskaan painanut näin vähän punnituksessa. Nyt aion syödä hieman lisää, jotta kasvaisin vähän isommaksi, Wahlström sanoi rentoon tyyliinsä.

- Ruoka ei ole oikein maittanut viime aikoina ja olen nukkunut melko huonosti. Silti minua ei jännitä yhtään, hän lisää.

- Lauantaina yritän siirtää keskittymiseni mahdollisimman myöhään.

Käsivaivoista jonkin verran kärsinyt Wahlström on pitänyt työvälineitään levossa.

- Olen kunnossa.

Eva Wahlström ei tiedä vastustajastaan Agota Ilkosta oikeastaan mitään.

- Voitan varmasti. Minusta tulee tulee soturi lauantai-iltana, hän sanoo ja hymyilee leveästi.
 
Eemeli Katajisto aloittaa ammattilaisuransa

Lontoon olympiakisoihin tähdännyt Eemeli Katajisto, 26, lähtee ensimmäiseen ammattilaisotteluun lauantaina. Hän kohtaa 4-eräisessä kamppailussa Serbian Robert Halaksen. Turkulainen Katajisto myöntää, että jännitystä on ilmassa.

Alemman raskaansarjan painorajaksi on sovittu 81 kiloa.
Katajisto on pitkä nyrkkeilijå, 188 senttiä.

- Vastustajani on minua lyhyempi ja siitä on minulle tietysti etua. Hänellä on potkunyrkkeilytausta ja jalat saattavat olla vähän tönkömpiä.

Siirtyminen ammattilaiskehään oli pitkän harkinnan tulos. Hän on otellut amatöörinä yli 200 ottelua, mutta Katajiston omien sanojen mukaan sukset menivät ristiin Suomen Nyrkkeilyliiton kanssa ja Lontoo sai jäädä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Monte Carlon MM-ralli päättyi: Latvalalta ja Mäkisen tallilta loistava aloitus!

    2. 2

      Haukiputaalaisen Jalmarin Juha Sipilä -imitaatio villitsi Putouksessa – some sekosi ”Nuha Pipilästä”

    3. 3

      Kuvat ei herkimmille: Brasilian ihmisbarbie uhmasi lääkärien varoituksia – takana jo uskomattomat 50 kauneusleikkausta

    4. 4

      Pieni lapsi yksin autossa Hämeenlinnanväylällä – katosi ennen pelastajien tuloa

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Fitnesskaunottaren paino nousi 12 kiloa – joutui somessa järkyttävän ryöpytyksen kohteeksi

    7. 7

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    8. 8

      Suomelle pettymys naisten viestissä – Norja voitti ylivoimaisesti

    9. 9

      Liikennevirasto: Junat pysäyttäneen vian takana tuskin verkkohyökkäys

    10. 10

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    3. 3

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    4. 4

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    5. 5

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    6. 6

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    7. 7

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    8. 8

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    9. 9

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    10. 10

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Monte Carlon MM-ralli päättyi: Latvalalta ja Mäkisen tallilta loistava aloitus!

    2. 2

      Haukiputaalaisen Jalmarin Juha Sipilä -imitaatio villitsi Putouksessa – some sekosi ”Nuha Pipilästä”

    3. 3

      Kuvat ei herkimmille: Brasilian ihmisbarbie uhmasi lääkärien varoituksia – takana jo uskomattomat 50 kauneusleikkausta

    4. 4

      Pieni lapsi yksin autossa Hämeenlinnanväylällä – katosi ennen pelastajien tuloa

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. Näytä lisää