Sebastian

Nyrkkeily

Valikko

Nyrkkeily

Suomalaiset taipuivat irkuille Tammerin finaaleissa

Kolme suomalaista miesnyrkkeilijää kohtasi kolme irlantilaista perinteisen Tammer-turnauksen loppuotteluissa sunnuntaina ja tuloksena oli kolme tappiota.
Irlanti nousi samalla turnauksen parhaaksi maaksi neljällä mestaruudella ja kahdella hopealla, Suomen saalis oli kolmen hopean lisäksi neljä pronssia.

Lähimpänä voittoa oli Tampereen Työväen Nyrkkeilijöiden Antti Hietala 69 kilon sarjassa. Hän voitti sekä ensimmäisen että toisen erän 4-3 eli johti 8-6 ennen päätöserää, mutta Irlannin John Joe Joyce voitti sen 6-2 ja koko ottelun 12-10.

- Suojaus hajosi kolmannessa erässä, kun kädet meni hapoille. Aiemmat turnausottelut alkoivat selvästi painamaan. Kokonaisuuteen pitää olla tyytyväinen, hopeaa ensimmäisessä turnauksessa, sanoi 18-vuotias Hietala.

Hietala edustaa Suomea reilun kuukauden kuluttua Armeniassa pidettävissä nuorten MM-kisoissa. Suomea edustaa myös Henri Enroth 60-kiloisissa.

- Nyt hengähdetään pari päivää, että saa flunssan kunnolla pois. Sitten treenataan kisoihin, liikettä pitää saada lisää, Hietala sanoi.

Kaksi muuta Suomi-Irlanti-finaalia olivat selvempiä. Conrad Cummings voitti 75-kiloisissa Kemin Innon Henri Kekäläisen 22-9 ja vuoden 2008 olympiahopeamitalisti Kenneth Egan Viipurin Nyrkkeilijöiden Tomi Hongan 81-kiloisissa 16-8.

Kekäläinen oli viime vuonna ainoa suomalainen finalisti.

- Ei tunnu juhlalta, kun taas hävisi finaalin. Mutta kolme kovaa kansainvälistä matsia on positiivista. En saanut pidettyä etäisyyttä, kaveri löi vartaloon kovaa koukkua, Kekäläinen sanoi.

Honka hävisi avauserän vain 1-3 ja loppua kohden hän sai enemmän ja enemmän osumia, mutta niin sai Egankin.

- Egan löi terävästi ja tarkasti. Kun vastassa oli olympiahopeamitalisti, niin tässä oli vain voitettavaa, ei mitään paineita, Honka sanoi.

Turnauksen parhaaksi nyrkkeilijäksi valittiin 60 kilon sarjan mestari Irlannin David Oliver Joyce. Teknisimmäksi valittiin ainoan naisten sarjan 60-kiloiset voittanut Mira Potkonen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Silminnäkijältä paljastus traagisesta ralliturmasta – uhria yritettiin varoittaa: ”Me kaikki huusimme hänelle”

    2. 2

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    3. 3

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    4. 4

      Myrskytuuli heitti koululaisia kyydittäneen minibussin tieltä – Isä sai säikäyttävän soiton 12-vuotiaalta Veeralta

    5. 5

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Laturaivo iski Juha Mietoon – hiihtolegenda kertoo: ”Se hinkkasi siinä hissun kissun”

    8. 8

      Teiniäiti haastettiin oikeuteen törkyisen elämäntyylinsä takia – vuokranantaja vaatii korvauksia löyhkästä ja sotkusta

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Dokumentti: Älypuhelimet tuottavat kuolemaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    3. 3

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    6. 6

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    7. 7

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    8. 8

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    9. 9

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    10. 10

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    3. 3

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    4. 4

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Silminnäkijältä paljastus traagisesta ralliturmasta – uhria yritettiin varoittaa: ”Me kaikki huusimme hänelle”

    2. 2

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    3. 3

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    4. 4

      Myrskytuuli heitti koululaisia kyydittäneen minibussin tieltä – Isä sai säikäyttävän soiton 12-vuotiaalta Veeralta

    5. 5

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    6. Näytä lisää