Laura

Nyrkkeily

Valikko

Nyrkkeily

Näyttelijälegenda Mickey Rourken, 62, nyrkkeilyfarssista julki häpeällisiä yksityiskohtia

Nyrkkeily
Nyrkkeilymaailmassa mikä tahansa on mahdollista. Sekin, että 62-vuotias amerikkalaisnäyttelijä Mickey Rourke kukistaa 33 vuotta nuoremman maanmiehensä Elliot Seymourin.
Vaikka Rourke on harrastanut nyrkkeilyä näyttelemisen ohessa, Moskovassa viime perjantaina käyty ottelu oli hidasvauhtinen farssi. Ottelu päättyi Rourken tyrmäysvoittoon toisessa erässä.

Seymour, 29, on hävinnyt kymmenestä ottelustaan yhdeksän. Daily Mail sai selville, että Seymour on koditon kulkuri, joka sattui harjoittelemaan samalla nyrkkeilysalilla näyttelijäsuuruuden kanssa.

Brittilehti vahvisti, että kaikki oli sovittua. Seymourille maksettiin tulemisesta mukaan Moskovaan ja häviämisestä Rourkelle.

- Se oli selvästi sovittu ottelu. He löivät esimerkiksi toisiaan hanskoihin. Kuntosalin väki tiesi, että Elliot on pahassa jamassa ja elää käytännöllisesti kaduilla. He päättivät laittaa hänet samaan kehään Rourken kanssa, Seymourin perheen nimettömänä pysynyt lähde kertoi Daily Mailille.

- Elliotin nyrkkeilyura junnaa paikallaan. Hänelle oli voitto päästä pois kaduilta vähäksi aikaa, lähde jatkoi.

Rourke kantoi ottelun jälkeen olkapäillään valmentajaansa Marvin Somodiota. Somodio on Hollywoodissa sijaitsevan nyrkkeilysalin omistajan Freddie Roachin apulainen. Roachin tallista on noussut kuuluisuuteen mm. Manny Pacquiao.

Perheen edustaja tuli julkisuuteen, koska pelkää tapahtumien järjestäjien käyttävän Seymouria hyväkseen. Muhammad Alia nuorena ihailleella nyrkkeilijällä on perhetutun mukaan henkisiä ongelmia.

- Otsikot kertovat, että Rourke päihitti yli puolta nuoremman kaverin. Niin tapahtui, mutta todellinen tarina on, että hän on koditon, epätoivoinen ja palaa todennäköisesti elämään kaduilla. Siitä ihmisillä ei ole hajuakaan.
- Tietenkin Rourkelle ottelu oli hyödyllinen. Se sai hänet tuntemaan olonsa hyväksi ja kasvatti hänen egoaan, perheen edustaja lisäsi.

- Koko ottelu oli vitsi. Mickeyn täytyy lopettaa teeskentely, että hän oli joskus hyvä nyrkkeilijä ja keskittyä näyttelemiseen. Mickeyn iskut olivat niin hitaita, että pieni lapsikin pystyisi väistämään niitä, Hollywoodissa sijaitsevalta nyrkkeilysalilta kerrottiin Daily Mailille.
Nyrkkeilysaliyrittäjän mukaan Rourke suostui otteluun palkkion takia. Kummatkin ottelijat saivat suuren summan rahaa, mutta järjestäjät eivät paljastaneet BBC:n mukaan tarkkoja määriä.

Kalifornian Pasadenasta kotoisin oleva Seymour eli pitkään äitinsä luona. Nyrkkeilyura ei ollut kuitenkaan äidin mieleen, ja Elliot muutti pois kotoa.

Seymour kertoo Facebook-sivuillaan kodittomuudestaan. Seymour on ladannut Facebook-sivuilleen kuvia itsestään julkkisten kanssa.

- Hän on elänyt kaduilla toukokuusta 2013 lähtien. Hän hengaa usein paikallisessa Starbucksissa erittäin likaisena ja pahanhajuisena. Hän viettää yönsä paikallisessa puistossa, perheen edustaja kertoi.
Perhetutun mukaan Seymour kuvittelee olevansa huippunyrkkeilijä, vaikka näytöt eivät ole suuret.

- Olemme toivoneet, että hän kouluttautuisi personal traineriksi. Jos yrität sanoa jotain hänen tilanteensa vakavuudesta, hän suuttuu eikä halua tavata lääkäriä, perhetuttu sanoi.

Paikallisen Starbucks-kahvilan johtaja Alejandro Puelma vahvisti, että Seymour on koditon. Puelman mukaan nyrkkeilijä saapuu usein paikalle kahvilan aukeamisaikaan aamuviideltä.

Daily Mail sai langan päähän myös Elliot Seymourin äidin.

- Näimme ottelun internetistä. Se ei ollut hänen loistokkain hetkensä, äiti kommentoi.

- En ole kiinnostunut yhdestäkään kontaktilajista, joissa on mahdollista saada esimerkiksi aivotärähdys. Haluaisin, että hän vaihtaisi ammattia. Aluksi tuin hänen harrastustaan, mutta en vain pidä nyrkkeilyn katsomisesta, äiti jatkoi.

Lähde: Daily Mail

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    3. 3

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    4. 4

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    5. 5

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    6. 6

      Erikoinen välikohtaus Kannelmäen asemalla – mies hyppäsi raiteille ja istui matkalaukun päälle

    7. 7

      ”Ei tämä enää lomalta tunnu” – Suomalainen Mariann lähtisi Gambiasta vaikka heti

    8. 8

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    9. 9

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    10. 10

      Ylipainoinen opiskelija laihdutti lähes puolet painostaan – on nyt mallikaunotar: Nöyryyttävä tilanne avasi silmät todellisuudelle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    2. 2

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    3. 3

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    4. 4

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    5. 5

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    6. 6

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    9. 9

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    10. 10

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    3. 3

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    4. 4

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    5. 5

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    6. Näytä lisää