Senja

Nyrkkeily

Valikko

Nyrkkeily

Hävinneellä Heleniuksella tunnettuja kohtalotovereita: Tyrmäys voi murtaa huippunyrkkeilijän vuosiksi – ”Koko elämäni oli tuhottu”

Nyrkkeily
Tyrmätyksi joutuminen on tuhonnut monen ammattilaisnyrkkeilijän itseluottamuksen ja uran, mutta hävinneiden joukosta löytyy myös yksi erityisen inspiroiva tarina.
– Kaikkein musertavinta koko maailmassa on, kun menettää kaiken, minkä eteen on raatanut niin paljon.

Entinen huippunyrkkeilijä ja kaksinkertainen raskaan sarjan maailmanmestari George Foreman tietää mistä puhuu.

Kun ammattilaisnyrkkeilijä joutuu tyrmätyksi, se on aina kova paikka. Kun tyrmäys on uran ensimmäinen ja tulee itseluottamuksen huipulla, sanonta ”mitä suuremmiksi he tulevat, sitä kovemmin he kaatuvat” osoittautuu usein todeksi.

Näin on käynyt monelle huippunyrkkeilijälle. Esimerkiksi Ricky Hatton, Roy Jones Junior ja Sonny Liston eivät koskaan olleet entisellään ensimmäisen tyrmäystappionsa jälkeen.

Näin kävi myös Foremanille, joka joutui Muhammad Alin tyrmäämäksi Zairessa 1974. Foreman oli hallitseva maailmanmestari. Moukarikäsinen iskijä oli voittanut kaikki aiemmat 40 ammattilaisotteluaan, joista vain kahdessa hän oli joutunut nyrkkeilemään täydet erät.

– Kun menin Zaireen, ajattelin kestävän ottelun korkeintaan kolme tai kolme ja puoli erää. Minulla oli enemmän itseluottamusta kuin milloinkaan elämäni aikana, Foreman sanoi CNN:n haastattelussa.

Foreman oli oikeassa siinä, että ottelu ei kestänyt täyttä aikaa. Kohtaaminen päättyi lopulta tyrmäykseen kahdeksannessa erässä, mutta voittaja olikin fiksusti otellut ja vastustajansa väsyttänyt Ali.

– Elämä muuttuu radikaalisti sinä aikana, kun tuomari laskee yksi, kaksi… Itseluottamus katoaa, kaikki muuttuu kauheaksi. Kun tuomari pääsi kymmeneen, koko elämäni oli tuhottu.

– Minusta tuntui, että olin menettänyt kaiken. En vain mestaruuttani vaan koko miehuuteni.

Foreman masentui tappiosta kahdeksi vuodeksi. Kun hän hävisi uudestaan vuonna 1977, hän lopetti nyrkkeilyn kokonaan ja tuli uskoon.

Jos Foremanin ura olisi todella päättynyt tähän, se olisi noudattanut monelle muullekin huippunyrkkeilijälle tuttua kaavaa. Kun itseluottamus ja unelmat ovat musertuneet tyrmätyksi joutumisen myötä, takaisin on usein liian pitkä matka.

Foreman kuitenkin palasi kehään kymmenen vuotta myöhemmin. Enimmäkseen vastustajat olivat heikkoja, mutta vuonna 1991 Foreman pääsi 42-vuotiaana ottelemaan maailmanmestaruudesta Evander Holyfieldia vastaan.

Foreman hävisi pistein, mutta sai uuden mahdollisuuden kolme vuotta myöhemmin ja tyrmäsi Michael Moorerin. Foreman voitti maailmanmestaruuden takaisin 20 vuotta sen jälkeen, kun oli hävinnyt sen Muhammad Alille. 45-vuotiaana hänestä tuli kaikkien aikojen vanhin raskaan sarjan maailmanmestari.

20 vuoden päästä Robert Helenius on jo 52-vuotias, mutta ehkä hän pystyy silti löytämään monen muun tavoin lohtua Foremanin tarinasta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    2. 2

      HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

    3. 3

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    4. 4

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    5. 5

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    6. 6

      Pasi, 60, sai aivoinfarktin – ja parkkisakon: ”Yksityisellä pysäköinninvalvonnalla ei ole mitään sympatiaa”

    7. 7

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    8. 8

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    9. 9

      Melkoinen pituusero: Janne Katajan ja Sara Forsbergin yhteiskuva on hervoton – ”Meistä tehdään pilaa”

    10. 10

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    5. 5

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    6. 6

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    7. 7

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    8. 8

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    9. 9

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    10. 10

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    10. 10

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    2. 2

      HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

    3. 3

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    4. 4

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    5. 5

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    6. Näytä lisää