Perussuomalaiset kuin vanha puolue

Monen puolueen lähipiirissä on puoluetta pönkittäviä säätiöitä, eikä rikkaita säätiöitä arvostellut perussuomalainen puolue ole poikkeus. Se on vanhojen puolueiden sukua.

Perussuomalaiset hankkivat puoluetoimistonsa Perussuomalaisten tukisäätiön nimiin. Puolue lainasi rahaa säätiölle, joka osti yli 400-neliöisen arvohuoneiston Helsingin Yrjönkadulta.

Puolue alkanee maksaa huoneistosta vuokraa säätiölle, jotta se pystyy lyhentämään velkaansa.

Miksi piti tehdä tällainen rahaa taskusta toiseen siirtelevä järjestely? Eikö se ole juuri sitä ”suhmuroinnin kukoistamista”, josta perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini arvosteli säätiömaailmaa puoluevaltuustossaan viime viikonloppuna?

Järjestelyssä on kyse turvaamistoimesta, jolla puolue saa varallisuuttaan suojaan mahdollisilta ”vääriltä” enemmistöiltä. Säätiöissä ei noudateta yhdistysdemokratiaa, vaan säätiön hallitus täydentää itse itseään.

Perussuomalaisten tukisäätiön puheenjohtaja on ex-kansanedustaja Raimo Vistbacka. Hänen lisäkseen hallitukseen kuuluvat Soini, Timo Relander, Mikko Vainio ja Matti Vattulainen. Lakimies Relanderia lukuun ottamatta kaikki ovat vanhoja pesunkestäviä vennamolaisia.

Puoluetuki vyöryttää perussuomalaisille rahaa, jota on Soinin mielestä hyvä saada turvaan. Säätiö on hyvä turvasatama, sillä se on poliittisten palatsikaappausten ulottumattomissa.

Säätiöveljet tietävät, että Helsingin keskustassa sijaitseva arvohuoneisto säilyttää arvonsa paremmin kuin tusinahuoneisto esimerkiksi Kontulassa.

Perussuomalaisten edeltäjäpuolueen Suomen maaseudun puolueen kaatuminen 1990-luvulla konkurssiin oli traumaattinen kokemus Soinille. Hän oli juuri aloittanut puoluesihteerinä, kun puolue meni alta. Soinia vanhemmat vennamolaiset puolestaan muistavat, miten Smp hajosi ”seteliselkärankaisten” ulosmarssiin 1972.

Puolueväki voi muuttua kiittämättömäksi, mutta säätiöväki pysyy vakaana. Tämä oppi turvanaan perussuomalaiset alkavat ikääntyä vanhaksi puolueeksi toisten vanhojen joukkoon.

Vanhojen puolueiden elkeisiin kuuluu myös median syyllistäminen omista vaikeuksista. Soinin ylistäminen kyllä kelpaa, mutta kompuroinnista raportointi huonommin. Nikolai Gogol kirjoitti, ettei pidä syyttää peiliä, jos naama on vino.