Visa

Pääkirjoitus

Valikko

Pääkirjoitus

Kenelle kaikille kellot soivat AKT:ssa?

Timo Rädyn asema Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliiton AKT:n puheenjohtajana on yhä huterammalla pohjalla. Liiton hallitus päätti torstaina yksimielisesti kutsua AKT:n valtuuston koolle pohtimaan Rädyn asemaa. Eri tiedotusvälineiden tekemien kyselyiden pohjalta näyttää siltä, että selvä enemmistö 40-henkisestä valtuustosta kannattaa Rädyn erottamista.
AKT:n tiedotussihteerin Hilkka Ahteen väitetystä työpaikkakiusaamisesta ja poliisitutkinnan keskellä tehdystä irtisanomispäätöksestä syntynyt kuukausia kestänyt kiista on rampauttanut liiton toimintakyvyn jäsenistönsä edunvalvontajärjestönä. Tilannetta eivät ole helpottaneet Rädyn väitteet, että jupakassa on kyse joidenkin tahojen yrityksestä kasvattaa valtaansa liitossa.

- Vallankaappauspuheilla yritetään vain saada huomio pois itse ongelmasta, eli kiusaamisesta ja epäasiallisesta kohtelusta, AKT:n valtuuston sosialidemokraattinen jäsen Jukka Hämäläinen totesi torstaina Keskisuomalaisen haastattelussa.

Keinoja kaihtamattoman tiukkana jäsenistön etujensa ajajana tunnettu puheenjohtaja Räty on menettänyt uskottavuutensa merkittävässä osassa liittonsa jäsenistöä. Rädyn johtamasta liitosta on tullut sak:laisen ay-liikkeen hylkiö, jonka pelätään pilaavan koko ay-liikkeen maineen.

Neuvottelut kuljetusalan liittojen yhdistymisestä ovat jäissä ja tuskin käynnistyvät uudestaan Rädyn ollessa AKT:n johdossa.

Samalla kun näyttää entistä todennäköisemmältä, että AKT:n valtuusto erottaa puheenjohtaja Rädyn, jäsenistön piirissä kysellään, kenelle kaikille kellojen pitäisi soida liiton johdossa. Hilkka Ahteen tueksi torstaina Hakaniemen torilla järjestetyssä mielenosoituksessa vaadittiin jo tiukkaan sävyyn kaikkien Ahteen irtisanomista kannattaneiden hallituksen jäsenten erottamista.

AKT:n valtuusto voi erottaa liiton puheenjohtajan, mutta uuden puheenjohtajan valitsee liiton edustajisto, jonka on määrä kokoontua vasta vuonna 2014. AKT:n sisäisen ryhtiliikkeen piirissä on jo vaadittu ylimääräistä edustajakokousta sotkuisen pesän selvittämiseksi. Rädyn seuraajan etsintä on jo käynnissä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Monte Carlon MM-ralli päättyi: Latvalalta ja Mäkisen tallilta loistava aloitus!

    2. 2

      Haukiputaalaisen Jalmarin Juha Sipilä -imitaatio villitsi Putouksessa – some sekosi ”Nuha Pipilästä”

    3. 3

      Kuvat ei herkimmille: Brasilian ihmisbarbie uhmasi lääkärien varoituksia – takana jo uskomattomat 50 kauneusleikkausta

    4. 4

      Pieni lapsi yksin autossa Hämeenlinnanväylällä – katosi ennen pelastajien tuloa

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Fitnesskaunottaren paino nousi 12 kiloa – joutui somessa järkyttävän ryöpytyksen kohteeksi

    7. 7

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    8. 8

      Suomelle pettymys naisten viestissä – Norja voitti ylivoimaisesti

    9. 9

      Liikennevirasto: Junat pysäyttäneen vian takana tuskin verkkohyökkäys

    10. 10

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    3. 3

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    4. 4

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    5. 5

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    6. 6

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    7. 7

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    8. 8

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    9. 9

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    10. 10

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Monte Carlon MM-ralli päättyi: Latvalalta ja Mäkisen tallilta loistava aloitus!

    2. 2

      Haukiputaalaisen Jalmarin Juha Sipilä -imitaatio villitsi Putouksessa – some sekosi ”Nuha Pipilästä”

    3. 3

      Kuvat ei herkimmille: Brasilian ihmisbarbie uhmasi lääkärien varoituksia – takana jo uskomattomat 50 kauneusleikkausta

    4. 4

      Pieni lapsi yksin autossa Hämeenlinnanväylällä – katosi ennen pelastajien tuloa

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. Näytä lisää