Ilmari, Ilmo

Pääkirjoitus

Valikko

Pääkirjoitus

Naisten vähättelyä ja vaalipetoksia?

Yksi oppositiopoliitikko ei ehdi kerralla haukkua kaikkea, ja siksi keskustan johto turvautui viime viikonvaihteessa työnjakoon. Puheenjohtaja Mari Kiviniemi arvosteli kokoomusta naisvastaisuudesta ja puoluesihteeri Timo Laaninen Sdp:tä ”tietoisesta ja kyynisestä vaalipetoksesta”.
Sdp:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ei ollut saanut pääministeri Jyrki Kataiselta (kok) kutsua Saariselän talousseminaarin. Kiviniemen mielestä Urpilaisen sivuuttaminen ”kertoo kaikelle kansalle avoimesti sen, millainen on kokoomuksen johdossa asenne naisiin”.

Jos keskustaoppositiota on uskominen, päähallituspuolueiden yhteistyössä on kyse naisia vähättelevän ja vaalipetoksen tehneen puolueen liitosta. Keskusta on omasta mielestään sekä naisten suosijana että lupaustensa pitäjänä pulmusten sukua.

Jostain syystä keskustan kaikinpuolinen viattomuus ei kuitenkaan viime eduskuntavaaleissa täysin valjennut äänestäjille, jotka rankaisivat puoluetta 16 paikan tappiolla. Sitä seurasi putoaminen oppositioon.

Timo ”Pappa” Laaninen lukee Sdp:n synniksi taipumisen arvonlisäveron korottamiseen hallituksen kehysriihessä. Hänen mielestään demarit tekivät hallitukseen päästäkseen vaaliohjelman, josta heidän ei ollut tarkoituskaan vastata.

Sdp:n puoluesihteeri Mikael Jungner torjuu kollegansa väitteet ja sanoo demarien muun hyvän lisäksi vieneen riihessä läpi joukon sellaisia tavoitteita, joista keskusta viime vaalikaudella vain puhui, mutta ei uskaltanut toteuttaa.

Kehysriihestä odotettiin pannukakkua, mutta kuuden puolueen hallitus yllätti itsensäkin tekemällä tasapainoisen talouden sopeutuspaketin. Kun hallitusta ei nyt voida syyttää päättämättömyydestä, keskustelu on siirtynyt kysymykseen, kuka pyyhki kenellä pöytää.

Laaninen katsoo Sdp:n joutuneen kokoomuksen pölyrätiksi. Demarit taas katsovat tehneensä kunniallisen kompromissin, jossa omia tavoitteita saatiin läpi alv:n korottamisen hinnalla. Selitys ei kelpaa keskustalle, koska se tulee hallituspuolueelta.

Politiikassa ei aina ole ratkaisevaa, mitä tehdään, vaan kuka tekee. Jos hallitus hakisi kansalaisille kuun taivaalta, oppositio olisi omasta mielestään hakenut sen paremmin – naisten vähättelyyn ja kenenkään pölyrätiksi alistumiseen syyllistymättä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    2. 2

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    3. 3

      Serena Williams, 35, riisui alusvaatekuviin – uskomattoman lihaksikas vartalo!

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Valtteri Bottas ensimmäisessä haastattelussa Mercedeksen kuskina – tunnusti heti kylmän tosiasian

    6. 6

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    7. 7

      Alennus jopa 329 euroa – katso jättilista halventuneista lääkkeistä

    8. 8

      Anna Abreu julkaisi viehkeitä bikinikuvia – luksuslomailua miljoonakaupungissa

    9. 9

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    10. 10

      Vuoden kokeilu: peltipoliisien otetta Kehä I:stä kiristettiin – valtava vaikutus ylinopeuksiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    2. 2

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    3. 3

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    4. 4

      Suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

    5. 5

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    6. 6

      ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

    7. 7

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    8. 8

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    9. 9

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    10. 10

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teri Niitti, 43, on kuollut

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    4. 4

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    5. 5

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    6. 6

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    7. 7

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    8. 8

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    2. 2

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    3. 3

      Serena Williams, 35, riisui alusvaatekuviin – uskomattoman lihaksikas vartalo!

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Valtteri Bottas ensimmäisessä haastattelussa Mercedeksen kuskina – tunnusti heti kylmän tosiasian

    6. Näytä lisää