Oona, Netta, Aune

Pääkirjoitus

Valikko

Pääkirjoitus

Perustuloa ajetaan kansalaisaloitteella

Suomalaisilla on maaliskuun alussa voimaan tulleen perustuslainmuutoksen jälkeen mahdollisuus tehdä eduskunnalle kansalaisaloite. Poliittiseen käsittelyyn kelvatakseen aloitteen on saatava puolessa vuodessa 50000 allekirjoittajaa.
Uusi vaikuttamiskeino saa aiheen puolesta komean alun, jos perustuloa vaativa verkosto saa kerätyksi riittävästi nimiä tekeillä olevaan kansalaisaloitteeseensa.

Suuri sosiaalipoliittinen teema nostaa riman korkealle ja vähentää pelkoa, että aloiteaskartelu jäisi koirien jätöksiä tai puoluetukea vastustavien marmattajien työksi.

Vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Andersson ja perustulosta väitöskirjaa tekevä Johanna Perkiö perustelivat perustulon tarvetta toissa iltana TV2:n Ajankohtaisessa kakkosessa. Asiaankuuluvia vastaväitteitäkin kuultiin.

Joskus kansalaispalkaksikin nimitetyn perustulon idea on, että kaikille kuukausittain maksettavalla summalla korvattaisiin nykyinen syyperusteinen tukiviidakko. Perustulo olisi vastikkeetonta, kun taas nykyiset tuet ovat pääosin vastikkeellisia. Esimerkiksi työttömyyskorvausta vastaan on oltava työmarkkinoiden käytettävissä.

Perustulosta on keskusteltu usein aikaisemminkin. Sen puoltajat ovat korostaneet perustulon karsivan byrokratiaa ja alentavan pätkätyön vastaanottokynnystä. Vastustajia taas on hirvittänyt sekä perustulon vastikkeettomuus että ehdotetun järjestelmän verotusta kiristävä hinta.

Samoja perusteluja puolesta ja vastaan kuullaan uudestaan, jos perustuloaloite etenee eduskuntaan.

Poliittinen peruskuvio lienee ennallaan: kokoomuksen ja Sdp:n voidaan odottaa edelleen tiukasti vastustavan perustuloa. Kannatusta tulee vihreiltä, vasemmistoliitolta ja keskustalta.

Perussuomalaiset joutuvat miettimään kantaansa, mutta voisi kuvitella, ettei ”ilmaisen rahan” idea sykähdytä puoluetta, joka on hakenut itselleen roolia palkallaan elävän työmiehen ystävänä.

Perustulo jakaa puoluekenttää suunnilleen samoin kuin aikoinaan riita tasa- ja ansioeläkkeiden välillä. Ansioeläkkeiden ystävät vastustavat perustuloa, jota tasaeläkkeiden ystävät puoltavat.

Vihreät ja perussuomalaiset eivät ehtineet mukaan eläkejärjestelmäsotaan, koska näille puolueille ilmaantui markkinarako vasta myöhemmin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    2. 2

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    3. 3

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    4. 4

      Tarjan, 54, tutkinnosta alkoi nöyryyttävä työnhaku – ”Yhtäkään koulutusta vastaavaa työpaikkaa ei tarjottu”

    5. 5

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    6. 6

      Trump aloitti Obamacaren purkamisen

    7. 7

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    8. 8

      Ristolainen urakoi hurjat ennätysminuutit – muistatko Selänteen älyttömät lukemat?

    9. 9

      Mokkapalat saivat haastajan: Suolaiset kolaneliöt vetivät koko porukan hiljaiseksi

    10. 10

      Kari, 41, sai postissa 18 ihmisen salaiset potilastiedot – HUS: ”Inhimillinen virhe”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    3. 3

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    4. 4

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    5. 5

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    8. 8

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    9. 9

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    10. 10

      Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    2. 2

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    3. 3

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    4. 4

      Tarjan, 54, tutkinnosta alkoi nöyryyttävä työnhaku – ”Yhtäkään koulutusta vastaavaa työpaikkaa ei tarjottu”

    5. 5

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    6. Näytä lisää