Ilmari, Ilmo

Pääkirjoitus

Valikko

Pääkirjoitus

Herrat ovat persoja edulliselle asumiselle

Eläkeyhtiöiden lähipiirijärjestelyt ovat synnyttäneet vilkkaan keskustelun ja saaneet sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikon (kok) valppaaksi: ”Silmät ovat auenneet kuin kissanpojalla.”
Helsingin Sanomat kertoi toissa päivänä eläkevakuutusyhtiö Veritaksen hallituksen puheenjohtajan Kjell Sundströmin asumisjärjestelystä. Sundström asuu alivuokralaisena Veritaksen omistamassa asunnossa, jonka päävuokralainen on Åbo Akademin säätiö. Sundström on säätiön toimitusjohtaja, ja säätiö on Veritaksen suurin osakkeenomistaja.

Julkisuudessa on kysytty, miksi Sundström ei ole vuokrannut asuntoa Veritakselta suoraan, vaan säätiö on otettu välikädeksi. Säätiö tuskin maksaa toimitusjohtajalleen niin huonoa palkkaa, että hänen on pitänyt ruveta alivuokralaiseksi köyhyyttään. Syyn täytyy olla toinen.

Julkisoikeuden professori Teuvo Pohjolainen arvioi, että säätiötä on käytetty asumisjärjestelyn peittelyyn. ”Luultavasti hän on laskenut, että se on hänelle henkilökohtaisesti edullista”, Pohjolainen sanoi Sundströmistä eilen Ilta-Sanomissa.

Pohjolainen pitää veivausta eettisesti arveluttavana, mutta ei välttämättä kiellettynä.

Tässä yhteydessä kannattaa muistaa vanha tuomarinohje, jossa sanotaan, ettei laki salli kaikkea, mitä se ei rankaise. Ihminen voi toisin sanoen toimia väärin, vaikka ei menettelisi rangaistavasti.

Veritaksen ja Åbo Akademin säätiön veivaus muistuttaa Finnairin toimitusjohtajan Mika Vehviläisen asumisjärjestelyä, jota edeltäneet kaupat kiinnostavat myös poliisia.

Vehviläinen myi asuntonsa Finnairin suuromistajalle työeläkeyhtiö Ilmariselle, joka vuokrasi sen Finnairille. Vehviläinen asuu yhä asunnossa, joka on hänellä luontaisetuna palkan päälle.

Työeläkeyhtiöiden asunnot ovat eläkevastuiden katteena olevia sijoituksia. Ei pidä epäillä Sundströmin ja Vehviläisen asuvan niin törkyisesti, että sijoitusten arvo laskee. Sen sijaan asuntosuhmurointi voi heikentää luottamusta työeläkejärjestelmään, niin kuin Risikkokin pelkää.

Hyvä kysymys on, tajuaako edulliselle ökyasumiselle perso kermakerros lainkaan, millaiselta edunsaalistukselta touhu näyttää. Ehkä näillä pampuilla on rahvaaseen niin pitkä hajurako, etteivät he ymmärrä, millaisten uhrausten takana säällinen asumistaso voi olla keskivertoväelle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    3. 3

      Kirkkoherra järkyttyi Haapaveden kaksoissurmasta – ”Olemmeko pitäneet riittävästi huolta vanhuksistamme”

    4. 4

      Kotimaiset kurkut loppumassa ruoka­kaupoista – ”Akuutin pulan takana on halpuutus”

    5. 5

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    6. 6

      Nämä 8 miestä omistavat enemmän kuin ihmiskunnan köyhempi puolikas yhteensä

    7. 7

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    8. 8

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    9. 9

      Serena Williams, 35, riisui alusvaatekuviin – uskomattoman lihaksikas vartalo!

    10. 10

      Valtteri Bottas ensimmäisessä haastattelussa Mercedeksen kuskina – tunnusti heti kylmän tosiasian

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    2. 2

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    3. 3

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    4. 4

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    5. 5

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    6. 6

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    7. 7

      ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

    8. 8

      Suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

    9. 9

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    10. 10

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teri Niitti, 43, on kuollut

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    4. 4

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    5. 5

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    6. 6

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    7. 7

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    8. 8

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    3. 3

      Kirkkoherra järkyttyi Haapaveden kaksoissurmasta – ”Olemmeko pitäneet riittävästi huolta vanhuksistamme”

    4. 4

      Kotimaiset kurkut loppumassa ruoka­kaupoista – ”Akuutin pulan takana on halpuutus”

    5. 5

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    6. Näytä lisää