Laura

Pääkirjoitus

Valikko

Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Eduskunta ei syty turkistarhauskiellolle

Turkistarhauksen kieltämisestä tehdyllä kansalaisaloitteella ei ole menestymismahdollisuuksia eduskunnassa, jos Hufvudstadsbladetin kaikille kansanedustajille kohdistamalla kyselyllä on todistusvoimaa.
Lehden kyselyssä 102 edustajaa vastusti ehdotettua kieltoa, ja vain kolmetoista kannatti sitä (Hbl 18.11.). Tosin tällaisilla kyselyillä on ongelmansa, sillä edustajan ilmoittama kanta voi eduskuntaväittelyn vaikutuksesta muuttua.

Kyse on ihanteiden tasolla siitä, että asia tulee eduskunnassa tutkituksi, ja päättäjät muodostavat kantansa vasta keskustelussa ilmenevien hyöty- ja haittapuolien perusteella.
 
Raadollisemmassa tosielämässä poliittiseen väittelyyn kuitenkin usein lähdetään valmiiksi lukkoon lyödyin kannoin. Hbl:n löytämä kansanedustajien enemmistö on siksi osoitteleva.

Pelissä on paljon, kun kysymys on aloitteentekijöiden halusta kieltää kokonainen elinkeino, joka työllistää suoraan tuhansia ihmisiä ja välillisesti toistakymmentätuhatta. Samaan aikaan keskustellaan siitä, miten yksityiselle lohkolle pystyttäisiin luomaan 200000 uutta työpaikkaa.

On kiistatonta, että turkistuotantoeläimiä on joissakin tarhoissa kohdeltu huonosti. Ääriesimerkeillä ei kuitenkaan pidä leimata koko elinkeinoa – sen kieltämisestä puhumattakaan. Aloitteentekijöiden kanssa on siis syytä olla eri mieltä.

Eläinten hyödyntäminen on ihmisen lajityypillinen ominaisuus. Me käytämme nahkakenkiä ja -vöitä, ja useimmat meistä syövät myös lihaa.

Jotkut jopa käyttävät talvella turkispäähinettä pään palelemista vastaan. Turkistarhauksen kieltäjät eivät sitä tee, ja siksi heidän pitäisi osata pää kylmänä arvioida toisin toimivien vaikuttimia.

Perustuslainmuutoksen yhteydessä säädettiin, että puolessa vuodessa vähintään 50000 allekirjoitusta saava kansalaisaloite on otettava eduskunnan käsittelyyn.

Useita aloitteita on vireillä, mutta turkistarhauskielto ehti jonon ensimmäiseksi. Kansalaisvaikuttamisen kannalta on hyväksi, että kärkeen nousi kovan luokan asia eikä mikään koiranjätösjuttu.

Eduskunnan on syytä suhtautua aloitteen käsittelyyn vakavasti, sillä se on nyt myös luomassa menettelytapaa, johon myöhempien aloitteiden yhteydessä vedotaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    4. 4

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    5. 5

      Snookerselostaja Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – "Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä"

    6. 6

      Jumalan teatterista 30 vuotta – missä he ovat nyt?

    7. 7

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    8. 8

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    9. 9

      Venäläismalli haastoi miljonäärirakkaansa oikeuteen, kun tajusi miehen halunneen vain seksiä – miehellä aivan eri näkemys suhteesta

    10. 10

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    4. 4

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    5. 5

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    6. 6

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    7. 7

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    8. 8

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    9. 9

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    4. 4

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    5. 5

      Snookerselostaja Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – "Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä"

    6. Näytä lisää