Oona, Netta, Aune

Pääkirjoitus

Valikko

Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Hallituksen arvosana koheni tyydyttäväksi

Jyrki Kataisen (kok) kuuden puolueen hallitus sai HS-gallupilta tyydyttävän joulutodistuksen: ministerien yleisöltä saamien koulunumeroiden keskiarvo oli tasan 7 (Helsingin Sanomat 22.12.).
Nettikeskustelujen annin perusteella olisi voinut kuvitella hallituksen menestystä paljon heikommaksi. Nettikansa ei kuitenkaan ole koko kansa: valtaosa ihmisistä ei välitä osallistua poliitikkoja halveksiviin nettikeskusteluihin.

Ministerien arvosanojen keskiarvo oli HS-gallupissa jopa hiukan noussut sitten kevättodistuksen.

Onkohan moiselle muitakin selityksiä kuin se luonnollinen seikka, että jokainen ministeri on nyt puoli vuotta kokeneempi? Kokemuksen puute on kokemuksen karttumisen tahdissa vähenevä vaiva.
 
Alkeistotuus ansaitsee tulla todetuksi, kun keskustellaan hallituksesta, jonka jäsenistä useimmat ovat ministeriksi nuoria.

Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) on Kataisen hallituksen ainoa jäsen, joka on ollut ministerinä useammassa kuin kahdessa hallituksessa. Ensikertalaisia 19 ministerin joukossa on kaksitoista.

Kokoomuksen ministereistä yksikään ei ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä, kun taas kaikkien muiden hallituspuolueiden ministerit ovat Tuomiojaa lukuun ottamatta ensimmäisessä ministeritehtävässään.

Nuori ministeristö on menestynyt säällisesti, jos hallituksen pitkää alkuhaparointia ei enää haluta lukea rasitteeksi.

Hallitukselta meni puoli vuotta oman syntymisensä ihmettelyyn, vaikka jo lähdössä olisi pitänyt olla selvää, ettei jytkyn jälkeen ollut mahdollisuuksia toisenlaiseen enemmistöhallituspohjaan.

Ilkeä kysymys kuuluu, mitä kokoomus kokeneimmalla ministeriryhmällään tilkkutäkkihallituksessa voittaa. Jos asiaa kysytään Kataiselta, hän kiertää kysymyksen ja puhuu vastuunkannosta. Porvarillisista hyveistä tunnelmoimisen hän jättää pienemmille viskaaleille.

Demarien taktinen asema hallituksen kakkospuolueena on hyvä ja tuottaa mairittelevia luokituksia osalle puolueen ministereistä.

Politiikan ammattilaisista koostuva raati rankkasi työministeri Lauri Ihalaisen (sd) selväksi ykköseksi Ilta-Sanomien ministeripörssissä. Katainen nousi kakkoseksi ja valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd) kolmoseksi (IS 22.12.).

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    3. 3

      Häiden alla eronnut urheilun superpari kitkerässä sanasodassa: ”En ymmärrä miksi hän puhuu siitä edelleen”

    4. 4

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    5. 5

      Rouva Tellervo Koivisto IS-haastattelussa: ”Mieheni kunto on joulun jälkeen heikentynyt”

    6. 6

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    7. 7

      Mies jätti paistinpannun kuumalle liedelle ja lähti kauppaan

    8. 8

      Kokoomusministerit uskovat: Arki Valkoisessa talossa herättää todellisuuteen – ”Trump kasaa itselleen voimakkaasti paineita”

    9. 9

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    10. 10

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    2. 2

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    3. 3

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    4. 4

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    5. 5

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    6. 6

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    7. 7

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    8. 8

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    9. 9

      Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

    10. 10

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    3. 3

      Häiden alla eronnut urheilun superpari kitkerässä sanasodassa: ”En ymmärrä miksi hän puhuu siitä edelleen”

    4. 4

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    5. 5

      Rouva Tellervo Koivisto IS-haastattelussa: ”Mieheni kunto on joulun jälkeen heikentynyt”

    6. Näytä lisää