Toni, Anton, Antto

Pääkirjoitus

Valikko

Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Yhteistyö ei merkitse yhteistä puolustusta

Kahden ruotsalaisen ministerin lehtikirjoituksessa esittämä visio pohjoismaisen puolustusyhteistyön tiivistämisestä ja yhteisistä kalustohankinnoista johti keskusteluun, joka lähti lapasesta jo parissa päivässä.
Keskustelun villiintymiseen vaikuttivat huomiohakuiset arviot siitä, kuinka monta päivää Suomi ja Ruotsi kestäisivät täysimittaista hyökkäystä.

Kun tällaisessa keskustelutilanteessa oli kaivettu koipussista suomalais-ruotsalaisen puolustusliiton mahdollisuus, pääministeri Jyrki Katainen (kok) alkoi toppuutella.

Ajatus Suomen ja Ruotsin yhteisistä kalustohankinnoista ei ole uusi. Koska puolustusbudjetit ovat kiristymässä ja modernin sotakaluston hinta nousee, ajatus yhteisistä hankinnoista on johdonmukainen ja kannatettava.

Yhteisesti hankitun puolustuskaluston käytöstä on kuitenkin sovittava pitävästi valtioiden välillä, jotta iskuvoimaa olisi aina riittävästi oman kansallisen päätösvallan sanelemassa käytössä.

Tässä kohtaa kuvaan tulevat valtiosopimukset, joilla jotkut ymmärsivät tarkoitettavan suomalais-ruotsalaista puolustusliittoa. Kuvitteellisen liiton nouseminen tikun nenään muistuttaa siitä historiasta, jossa Ruotsi vältti sodat, mutta Suomi ei.

Suomen ja Ruotsin puolustusliitosta neuvoteltiin 1930-luvun lopulla, mutta valmista ei tullut. Ruotsin valtio ei katsonut voivansa auttaa Suomea hädän hetkellä 1939, mutta se salli vapaaehtoisten lähdön Suomen talvisotaan.

Suomi ja Ruotsi ovat samantyyppisiä sotilaallisesti liittoutumattomia maita, ja kaikesta voidaan niiden kesken keskustella. Ruotsia ja Suomea yhdistää sekin, ettei Ruotsi puolustusministeri Karin Enströmin tuoreen lausunnon mukaan voi hakea Nato-jäsenyyttä kuin yhteistoimin (i samverkan) Suomen kanssa (Hufvudstadsbladet 15.1.).

Noin on ehkä Ruotsissa ajateltu, mutta asiaa ei ole aikaisemmin ministeritasolta yhtä selvästi sanottu.

Kyynikot sanovat Ruotsin jo ulkoistaneen maavoimansa Suomelle. Toiset kyynikot puolestaan katsovat, että Enströmin ja ulkoministeri Carl Bildtin yhteishankintavisio tähtää Ruotsissa valmistettavan sotakaluston menekin edistämiseen.

Puolustusministeri Carl Haglundilla (r) ja ulkoministeri Erkki Tuomiojalla (sd) on paljon kysyttävää, kun he huomenna matkustavat Ruotsiin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Matti Nykäsen nimikkohyppyrimäen lähistöltä löytyi hämmentävä muistoseppele – mäkilegenda hämmästyi

    2. 2

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    3. 3

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    4. 4

      Sarjahukuttaja kateissa myös omalta asianajajaltaan – ”ei mitään käsitystä”

    5. 5

      Legendaarinen Gladiaattorit palaa tv-ruutuihin – muistatko vielä Viikingin, Salaman, Lallin ja Skorpionin?

    6. 6

      Suora lähetys juuri nyt: Britannian pääministeri paljasti kovan Brexit-linjan

    7. 7

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    8. 8

      Windows 10 menee kohta automaattisesti lukkoon

    9. 9

      Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

    10. 10

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    3. 3

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    6. 6

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    7. 7

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    8. 8

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    9. 9

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    10. 10

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    9. 9

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    10. 10

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Matti Nykäsen nimikkohyppyrimäen lähistöltä löytyi hämmentävä muistoseppele – mäkilegenda hämmästyi

    2. 2

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    3. 3

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    4. 4

      Sarjahukuttaja kateissa myös omalta asianajajaltaan – ”ei mitään käsitystä”

    5. 5

      Legendaarinen Gladiaattorit palaa tv-ruutuihin – muistatko vielä Viikingin, Salaman, Lallin ja Skorpionin?

    6. Näytä lisää