Enni, Enna, Eini

Pääkirjoitus

Valikko

Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Kaiken kieltäminen on mennyttä maailmaa

Hallitus jätti torstaina eduskunnalle esityksen alkoholin mainontaa koskevien alkoholilain pykälien muuttamisesta. Esityksen tavoitteena on vähentää lasten ja nuorten alkoholinkäyttöä, mutta kieltojen ja rajoitusten varaan rakentuva keinovalikoima edustaa nykytodellisuuden kieltävää vanhan maailman ajattelua, joka pahimmillaan johtaa tavoitteen kannalta täysin päinvastaisiin tuloksiin.
Lakiesityksen mukaan väkevän alkoholijuoman mainonta, epäsuora mainonta ja muu myynninedistämistoiminta on kiellettyä.

Mietojen alkoholijuomien mainonta, epäsuora mainonta ja muu myynninedistämistoiminta on kiellettyä muun muassa, jos mainonta kohdistuu alaikäisiin, ja siihen liitetään myönteisiä, esimerkiksi sosiaaliseen ja seksuaaliseen menestykseen liittyviä mielikuvia.

Lakiesityksellä kielletään alkoholin radio- ja televisiomainonta kello 7- 22 sekä ulkomainonta.

Suomessa puolet kulutetusta alkoholista menee eniten alkoholia käyttävän 10 prosentin suuruisen ryhmän kurkusta alas. Tämän suurkuluttajien ryhmän alkoholinkäyttöön ei vaikuteta suuntaan tai toiseen mainontakielloilla ja rajoituksilla.

Ajatuksella lasten ja nuorten alkoholinkäytön vähentämisestä kieltämällä ja rajoittamalla mietojen alkoholijuomien mainontaa suomalaisen lainsäädännön piirissä olevissa välineissä on helppo kalastella poliittisia pisteitä, mutta kieltojen tehoa on syytä epäillä maailmassa, jossa nuoret saavat vaikutteita rajattomasta virtuaalimaailmasta.

Mainosrajoituksilla parannetaan ulkomaisten panimoiden kilpailuasemia ja markkinointia siirretään ulkomaisiin välineisiin, jossa mainonnan sisältöä eivät rajoita mitkään säännöt.

Aalto-yliopiston markkinoinnin professori Jaakko Aspara varoitti Ilta-Sanomien haastattelussa (IS 23.4. 2013) mainoskiellon saattavan johtaa siihen, että juomavalmistajat laskevat hintojaan.

- Hinta on yksi keskeinen tekijä, jota voidaan muuttaa. Mainonnan kiellon seurauksena säästyy enemmän rahaa myös hintailmoituksiin, Aspara huomautti.

Kataisen hallitus tuntuu elävän pelottavan yksinkertaisessa maailmassa, jota se kuvittelee pystyvänsä hallitsemaan kielloin ja rajoituksin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    2. 2

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Universumin kaunein nainen törmäsi kaksoisolentoonsa – tunnistatko, kumpi on kumpi?

    5. 5

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    6. 6

      F1-pomo Bernie Ecclestone, 86, sai kenkää – hämmästyi uudesta tittelistä: ”En edes tiedä, mitä se tarkoittaa”

    7. 7

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    8. 8

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    9. 9

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    10. 10

      ”Bernerin mallin” viiden päivän mahalasku – näin kaikki tapahtui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    6. 6

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    7. 7

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    8. 8

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    9. 9

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    10. 10

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    2. 2

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Universumin kaunein nainen törmäsi kaksoisolentoonsa – tunnistatko, kumpi on kumpi?

    5. 5

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    6. Näytä lisää