Oona, Netta, Aune

Pääkirjoitus

Valikko

Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Syyria taipui uhan edessä

Syyrian torstainen ilmoitus liittymisestä kemialliset aseet kieltävään kansainväliseen sopimukseen on avannut ulospääsyn tilanteesta, jossa Yhdysvallat uhkasi Syyriaa ilmaiskuilla tarkoituksena osoittaa, ettei presidentti Bashar al-Assadin hallinto voi käyttää kemiallisia aseita siviiliväestöä vastaan ilman vakavia seurauksia. Syyrian taipuminen Yhdysvaltain uhan edessä ei lopeta yli 100 000 ihmishengen vaatinutta sisällissotaa, mutta nyt on saatu pää auki neuvotteluratkaisuille.
Pohjoismaiden yhteisestä aloitteesta Venäjän vahvalla panostuksella syntynyt ratkaisu on merkittävä diplomaattinen läpimurto, sillä Syyria on vuosikymmenet kiistänyt, että sillä ylipäätään on hallussaan kemiallisia aseita.

Yhdysvaltain uhan edessä maa on nyt myöntänyt omistavansa kemiallisia joukkotuhoaseita ja liittynyt mukaan kemialliset kieltävään sopimukseen, mikä edellyttää näiden aseiden todennettua hävittämistä.

Yhdysvaltain ja Venäjän ulkoministerit ovat neuvotelleet Genevessä Syyrian kemiallisten aseiden saattamisesta kansainväliseen valvontaan, mikä ei tule olemaan helppoa.

Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry varoitti torstaina Syyriaa, että ”tämä ei ole mikään peli”. Yhdysvaltain ilmaiskut ovat edelleen mahdollisia, mikäli al-Assadin hallinto pelaa vain lisää aikaa sisällissotaa varten eikä ryhdy konkreettisiin toimiin kemiallisten aseiden saattamiseksi kansainväliseen valvontaan ja hävitettäviksi.

Tilanteen nopean ratkaisun kannalta on hyvin huolestuttavaa, että Wall Street Journalin mukaan Syyrian armeijan erikoisyksikkö on viime kuukausina hajauttanut kemiallisia aseita jopa 50 eri paikkaan ympäri maata.

Kemiallisia aseita ei voida ryhtyä hävittämään sisällissodan keskellä, vaan Syyriaan tarvitaan pikaisesti aselepo.

Sekä ulkoministeri Erkki Tuomioja että puolustusministeri Carl Haglund pitävät mahdollisena suomalaisten rauhanturvaajien osallistumista aselevon valvontaan.

Helsingin yliopiston Kemiallisen aseen kieltosopimuksen instituutissa Verifinissä on huippuluokan osaamista kemiallisten aseiden jäljittämiseen ja hävittämisen valvontaan. Sille on nyt käyttöä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

    2. 2

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    3. 3

      Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentuu tanssiaisiin

    4. 4

      Loimaalaisen Tommin Gambian-matka loppui lyhyeen: ”Sinne jäi rahat”

    5. 5

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    6. 6

      Kuvat: Donald Trump astui sisään presidentin työhuoneeseen Oval Officeen – heti allekirjoituspuuhissa

    7. 7

      Yhdysvallat teki ilmaiskun – yli 100 al-Qaidan taistelijaa kuoli Syyriassa

    8. 8

      Tässä Trumpin koko kohuttu puhe – lue sanasta sanaan

    9. 9

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    10. 10

      Barron, 10, teki sen taas – haukotteli leveästi isänsä suurena päivänä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    3. 3

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    4. 4

      Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentuu tanssiaisiin

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    7. 7

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    8. 8

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    9. 9

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    10. 10

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

    2. 2

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    3. 3

      Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentuu tanssiaisiin

    4. 4

      Loimaalaisen Tommin Gambian-matka loppui lyhyeen: ”Sinne jäi rahat”

    5. 5

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    6. Näytä lisää