Visa

Pääkirjoitus

Valikko

Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Fortum tekee sähköä muiden siirrettäväksi

Uutinen Fortumin sähkönsiirtoverkon myynnistä ulkomaalaisenemmistöiselle yhtiölle kerrottiin viime torstaina. Perjantaita vasten yöllä Suomeen iski sähköjä katkonut Seija-myrsky, joka ironisesti teki pahinta jälkeä juuri Fortumin jakelualueella.
Kaupan ja myrskyn perättäisyys toi mieleen kysymyksen, pystyykö verkon uusi haltija korjaamaan tulevien myrskyjen jäljet Fortumin vauhdilla, jossa siinäkin on sähköpulassa kärvistelevien mielestä ollut toivomisen varaa.

Oppositio ja jotkut vasemmistoliittolaiset ilmaisivat huolensa Suomen vastaisesta sähköhuoltovarmuudesta tuoreeltaan torstaina kaupan tultua julki. Huoli olisi luultavasti ollut suurempi, ellei myrsky olisi torstaina näkynyt vasta huolenryppyinä sääennusteiden tekijöiden otsalla.

On kysytty, kannattaako australialaisen sijoitusyhtiön omistaa sähköverkko Suomessa, kun se ei näytä kannattavan edes suomalaiselle, täkäläiset olot tuntevalle sähköyhtiölle.

Australialainen ja kanadalainen infrastruktuuriin sijoittava rahastoyhtiö omistavat kumpikin 40 prosenttia Fortumin verkkoa vastedes operoivasta Suomi Power Networks Oy:stä, jonka suomalaisia vähemmistöomistajia ovat Keva ja eläkeyhtiö LähiTapiola.

Jatkuvuus yritetään taata sillä, että uuden yhtiön työntekijät tulevat Fortumista.

Fortumin toimitusjohtaja Tapio Kuula loisti toissa päivänä Ylen aamu-tv:ssä kuin Naantalin aurinko. Hän kehui kauppaa ja toisti sanomansa, jonka mukaan yhtiö on kiinnostuneempi sähkön tekemisestä kuin sen siirtämisestä.

Jos tulevat kaukomaiden yhtiöt siirtämään sähköä Suomeen, niin vastaavasti suomalainen Fortum on kiinnostunut tekemään sitä ulkomailla. Siperiassa Fortum on jo melkoinen toimija, ja nyt yhtiön sanotaan olevan kiinnostunut Ranskasta.

Omistajaohjausministeri Pekka Haavisto (vihr) rauhoitteli hätääntyneitä perjantaina Helsingin Sanomissa. Hän sanoi, ettei kukaan rullaa verkkoa ja vie mennessään.

Hallitus ja Huoltovarmuuskeskus eivät pidä Fortumin jakeluverkon ulkomaista omistusta riskillisenä.

Lausunnoissa korostetaan, että valtion määräysvaltaan siirtynyt Fingridin kantaverkko on strateginen omistus, kun taas vähäisempien verkonpalojen omistukseen voidaan suhtautua joustavammin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    2. 2

      Nämä rikolliset presidentti Niinistö armahti: Joukossa mies, joka pahoinpiteli törkeästi puolisonsa

    3. 3

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    4. 4

      Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

    5. 5

      Tekstiviestien tulva hämmensi rallilegenda Tommi Mäkisen – sai ”50 onnitteluviestiä sekunnissa”

    6. 6

      Mäkisen tallille ei tule rahahuolia

    7. 7

      Peilijää yllätti hevosen Pedersöressä – sinne jäi

    8. 8

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    9. 9

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    10. 10

      Puna-armeijan tankit vyöryivät kohti – kiväärimies koki talvisodan tulikasteen kotipitäjässään: ”Se on outo tunne, kun ne rupeavat ampumaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    3. 3

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. 6

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    7. 7

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    8. 8

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    9. 9

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    10. 10

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    2. 2

      Nämä rikolliset presidentti Niinistö armahti: Joukossa mies, joka pahoinpiteli törkeästi puolisonsa

    3. 3

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    4. 4

      Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

    5. 5

      Tekstiviestien tulva hämmensi rallilegenda Tommi Mäkisen – sai ”50 onnitteluviestiä sekunnissa”

    6. Näytä lisää