Henri, Henna, Heikki

Pääkirjoitus

Valikko

Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Kuluttajakin voi elvyttää taloutta

Kuluttajien luottamus Suomen talouteen koheni Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin mukaan kesäkuussa jonkin verran vuoden takaisesta. Luottamusindikaattori oli kuitenkin edelleen selvästi pitkän ajan keskiarvon alapuolella.
Solkenaan tulevat huonot talousuutiset vaikuttavat mielialoihin. Ihmiset miettivät, voiko tässä olla itsellekään mitään hyvää odotettavissa, kun ympärillä rytisee.

Siihen nähden on yllättävää, että neljäsosa kuluttajista uskoo oman taloutensa vuoden kuluessa paranevan. Huonompaa omalle taloudelle odottaa vain neljätoista prosenttia.

Olisiko ero tulkittavissa enteeksi siitä, että reaalitaloudestakin voisi alkaa pitkästä aikaa kuulua parempaa? Talous on paitsi numeroita myös psykologiaa, eikä taloustilanne voi kohentua, ellei riittävän moni usko sen voivan kohentua.

SAK kertoi eilen, että järjestön tietoon tulleiden irtisanomisten määrä jäi vuoden alkupuoliskolla pienemmäksi kuin vastaavana aikana viime vuonna. Yt-neuvotteluihin on kuitenkin joutunut enemmän väkeä.

Miljoonajäsenisessä SAK:ssa on huomattu, että irtisanomisuhan kärki on kääntynyt. Suurin riski ei enää ole teollisuudessa vaan palvelualoilla.

”Yt-neuvottelujen lisääntyminen kuljetuksessa ja varastoinnissa viittaa tuonnin vähentymiseen ja mahdollisesti viennin kasvun hitauteen. Ostovoiman heikentyminen vaikuttaa molempiin”, johtaja Matti Tukiainen kommentoi SAK:n tilastoja.

Teollisuus on rämpinyt syvällä jo pitkään, ja nyt myös palvelualat kastavat kinttujaan. Vähittäiskaupan huono tilanne näkyy yt-neuvotteluina, tavaratalojen sulkemisina ja varaslähtöinä kesän alennusmyynteihin.

Kukaan ei kanna viimeisiä ropojaan kauppaan, ellei ole pakko. Vähemmistön ongelma on, että rahat ovat koko ajan lopussa. Enemmistöllä on rahaa, mutta osa tästä enemmistöstä käyttää sitä varovaisemmin kuin palvelualojen työllisyyden kannalta olisi suotavaa.

Kauppalehti vaati eilen luottamuksen lisäämistä ”kaikin keinoin”, mutta ei nimennyt keinoista ensimmäistäkään. Tässä voisi ehdottaa yhdeksi penninvenytyksen ylistämisen lopettamista.

Järkeviä hankintoja ja pullean kotimaanlomabudjetin tekevä kansalainen on näinä kitsaina aikoina talouden toipumisen ystävä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    3. 3

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    4. 4

      Vauvana sairaalasta siepattu nainen kehui kasvattiäitiään: ”Yhdestä virheestä sain parhaimman elämän”

    5. 5

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    6. 6

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    7. 7

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    8. 8

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    9. 9

      Barack Obamalta tivattiin neuvoja seuraajalleen – antoi varoituksen Donald Trumpille

    10. 10

      Vihannesten muovitarroja korvataan lasermerkinnällä – brittikauppa törmäsi erikoiseen ongelmaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    2. 2

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    3. 3

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    4. 4

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    5. 5

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    6. 6

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    9. 9

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    10. 10

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    3. 3

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    4. 4

      Vauvana sairaalasta siepattu nainen kehui kasvattiäitiään: ”Yhdestä virheestä sain parhaimman elämän”

    5. 5

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    6. Näytä lisää