Oona, Netta, Aune

Pääkirjoitus

Valikko

Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Perintöverosta väitellään taas

Perintöverokeskustelu jäi hallituksenvaihdoksen jälkeen vetämään henkeä. Toissa iltana se kuitenkin palasi rytinällä, kun veroprofessori Heikki Niskakangas puolusti TV1:n Päivän kasvo -ohjelmassa perintöveroa ja sohaisi samalla sen poistamista vaativaa Perheyritysten liittoa.
Myös puoluejohtajat Alexander Stubb (kok) ja Carl Haglund (r) ovat ehdottaneet perintöveron poistoa. Asiasta ei kuitenkaan tullut mainintaa Stubbin hallituksen lyhyeen ohjelmaan, jolla Kataisen hallituksen 90-sivuinen eepos korvattiin.

Stubb oli ehtinyt nimittää perintöveroa kateusveroksi. Nimi ei ole tarkin mahdollinen. Sen tietää siitä, että jos kateus pantaisiin Suomessa verolle, valtion rahahuolet saattaisivat väistyä.

Perintövero tuotti valtiolle viime vuonna 646 miljoonaa euroa. Hyvä kysymys on, voisiko veron poistaminen lisätä taloudellista toimeliaisuutta niin paljon, että sama tuotto saataisiin muuta kautta. Useimmat asiantuntijat eivät siihen usko.

Jos kysytään, voisiko valtio tyytyä pienempään verotuottoon, kannattaa kysymystä esitettäessä muistaa saman valtion tottuneen viime aikoina lainaamaan rahaa 7000–8000 miljoonaa euroa vuodessa.

”Perinnöt ja lahjat mahdollistavat laiskuuden. Kansakunnan vauraus ja hyvinvointi perustuvat työhön”, Niskakangas sanoi kärkevästi.

Tuosta voitaneen päätellä, ettei veroreikää voitaisi Niskakankaan mielestä paikata ainakaan työn verotusta kiristämällä, jos perintö- ja lahjaverosta hänen näkemyksensä vastaisesti jossain vaiheessa luovutaan.

Päähallituspuolue kokoomuksen mielestä työnteon pitää aina kannattaa. Tosin sen mielestä myös perimisen pitää kannattaa. Kumpaakin verotetaan, mutta työtä raskaammin.

Perintövero kohtelee rintaperillisiä lievähkösti, mutta etäämmällä vainajasta olevia ankarasti. Vanhemmiltaan mammonaa alle 20000 euron arvosta perivä ei joudu maksamaan veroa.

Rintaperillinenkin voi kuitenkin joutua ikävään tilanteeseen, jos hän esimerkiksi joutuu myymään perintönä saamansa, tunnearvoltaan suuren lapsuudenkodin vain verosta suoriutuakseen.

Perintöveroa ei voida poistaa hetken oikusta. Asiaa pitää selvittää, koska mielipiteitä tuntuu olevan liikkeellä enemmän kuin tietoa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    2. 2

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    3. 3

      Tässä ovat Putouksen uudet sketsihahmot – äänestä suosikkiasi!

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    6. 6

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    7. 7

      Jukurit rankaisi rasistisesti ja seksistisesti karjunutta pelaajaa

    8. 8

      Marjaana Lehtinen on Miss Plus Size -voittaja!

    9. 9

      Näin Trumpia vastaan marssittiin maailmalla: Suora lähetys Washingtonin jättimarssilta – jopa puolta miljoonaa ihmistä odotetaan paikalle

    10. 10

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    3. 3

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    6. 6

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    7. 7

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    8. 8

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    9. 9

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    10. 10

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    2. 2

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    3. 3

      Tässä ovat Putouksen uudet sketsihahmot – äänestä suosikkiasi!

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    6. Näytä lisää