Oona, Netta, Aune

Pääkirjoitus

Valikko

Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Ukraina tähtää uusiin vaaleihin

Ukrainan pääministeri Arseni Jatsenjuk heitti pyyhkeen kehään, kun kaksi hallituskoalition puoluetta lähti käpälämäkeen niiden leikkausten vuoksi, joita kansainvälinen valuuttarahasto IMF vaatii Ukrainalta apunsa ehtona.
IMF:n 17 miljardin dollarin lainaohjelmasta olisi ensi kuussa tullut maksuun seuraava erä, jos parlamentti olisi hyväksynyt leikkauslait. Vitali Klitshkon Udar-puolue ja Ihor Tjahnybokin Svaboda-puolue hyppäsivät kuitenkin kelkasta, eikä Jatsenjukilla ollut enää takanaan enemmistöä.

”Minulla ei ole mitään millä maksaa poliisien, lääkäreiden ja opettajien palkat. Ei mitään, millä ostaa yhtä kivääriä”, Isänmaa-puoluetta edustava Jatsenjuk sanoi viime perjantaina parlamentille ja erosi itsekin.

Virkaatekeväksi pääministeriksi nousi vasta 36-vuotias Volodymyr Groisman, joka on toiminut Vinnitsan kaupungin pormestarina. Groismanin hallituksen tehtäväksi jää järjestää uuden vaalit, joita on kaavailtu lokakuun lopulle.

Uusien vaalien tarve oli muutenkin ilmeinen, sillä nykyinen parlamentti on tynkäparlamentti. Ex-presidentti Viktor Janukovitshin alueiden puolue on boikotoinut parlamenttia siitä lähtien, kun Janukovitsh pakeni helmikuussa Venäjälle huomattavat rahavarat mukanaan.

Hyvä kysymys on, pystytäänkö vaalit järjestämään kapinallisissa itäisissä maakunnissa, joiden pyssymiehet eivät hyväksy Kiovan komentoa. Yritettävä on, sillä Ukraina ei kaipaa muiden kriisiensä päälle pysyvää parlamentaarista kriisiä.

Nykyisen parlamentin mandaatti on vajaa. Ukrainan tilanne olisi vielä hauraampi, ellei presidentiksi keväällä moitteettomissa vaaleissa valitun Petro Poroshenkon valtuutus olisi kiistaton.

Venäjä arvosteli Jatsenjukin hallitusta sillä perusteella, ettei ”Kiovan juntta” edusta koko maata. Kun hallitus sitten yritti ulottaa valtansa kapinallisiin itäisiin maakuntiin, sekään ei sopinut Venäjälle.

Kriisistä on ennustettu pitkää. Sotilaallisen selkkauksen lisäksi Kiovan päättäjiä painaa rahojen loppuminen.
 
Elinkeinot ovat maataloutta lukuun ottamatta lamassa, mutta maatalouskin alkaa kärsiä Venäjän ukrainalaiselle viljalle ja maidolle määräämästä tuontikiellosta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    2. 2

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    3. 3

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    4. 4

      Tarjan, 54, tutkinnosta alkoi nöyryyttävä työnhaku – ”Yhtäkään koulutusta vastaavaa työpaikkaa ei tarjottu”

    5. 5

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    6. 6

      Trump aloitti Obamacaren purkamisen

    7. 7

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    8. 8

      Mokkapalat saivat haastajan: Suolaiset kolaneliöt vetivät koko porukan hiljaiseksi

    9. 9

      Ristolainen urakoi hurjat ennätysminuutit – muistatko Selänteen älyttömät lukemat?

    10. 10

      Ainutlaatuiset kuvat jatkosodan legendaarisimmasta sissi-iskusta: näin Petrovski Jam tuhottiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    3. 3

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    4. 4

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    5. 5

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    8. 8

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    9. 9

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    10. 10

      Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    2. 2

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    3. 3

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    4. 4

      Tarjan, 54, tutkinnosta alkoi nöyryyttävä työnhaku – ”Yhtäkään koulutusta vastaavaa työpaikkaa ei tarjottu”

    5. 5

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    6. Näytä lisää