Henri, Henna, Heikki

Pääkirjoitus

Valikko

Pääkirjoitus

Keskusta haaveilee asioita kuntoon

Keskusta julkisti alkuviikosta vaalityönsä tueksi strategisen hallitusohjelmansa ”Keskustan viisi tavoitetta Suomelle”.
Mikäli äänestäjät ja ennen muuta keskustan omat ehdokkaat kuvittelevat löytävänsä parikymmensivuisesta paperista tietoa siitä, mitä keskusta aikoo konkreettisesti tehdä asettamiensa tavoitteiden saavuttamiseksi, he pettyvät pahasti. Strategisessa hallitusohjelmassaan keskusta haaveilee asioita kuntoon.

Keskusta on noussut huhtikuun eduskuntavaalien selväksi ennakkosuosikiksi. Ylen tuoreessa mielipidetiedustelussa keskustan kannatus oli 26,0 prosenttia kakkoseksi kavunneen Sdp:n kannatuksen laahatessa kaukana perässä, 17,2 prosentissa.

Jyrki Kataisen (kok) hallituksen ja sen työtä jatkavan Alexander Stubbin kokoonpanon (kok) jatkuva kompurointi ja päättämättömyys ovat kohottaneet oppositiossa erityisesti keskustan kannatusta ilman, että puheenjohtaja Juha Sipilän on täytynyt haastaa hallitusta konkreettisilla poliittisilla avauksilla. Tämä peli ei enää vaaleissa vetele.

KESKUSTAN johdossa on ilmeisesti päätetty mennä jo oppositiotaipaleella hyväksi havaitulla taktiikalla myös huhtikuun vaaleihin. Keskusta on strategisessa hallitusohjelmassaan asettanut vuoteen 2025 mennessä Suomelle viisi tavoitetta, joihin yleisellä tasolla kuka tahansa voi yhtyä.

Kotien hyvinvointi, koulutus, julkisen sektorin johtamisen kehittäminen, kestävä kehitys ja maan saattaminen työllisyyttä lisäävälle kahden prosentin kasvu-uralle edustavat vain poliittista sanahelinää, jos keskusta ei kerro, millä konkreettisilla päätöksillä ja millä rahoituksella näitä tavoitteita ryhdytään toteuttamaan.

Ohjelmassa esitellään joukko kärkihankkeita keskeisten tavoitteiden toteuttamiseksi, mutta näiden hankkeiden vaikutukset tavallisten ihmisten elämään jäävät arvoitukseksi, jos puolue ei uskalla edes kertoa, mihin se aikoo kohdistaa mahdolliset kahden miljardin menoleikkaukset.

HAAVEOHJELMA velvoittaa keskustan kilpailijat ja äänestäjät tenttaamaan, mitä puolue aikoo konkreettisesti tehdä hallituksessa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Mysteerivamma vaivaa – Barkovin kausi kokonaan ohi?

    6. 6

      Nuori nainen hukkui auton upottua järveen Mäntässä

    7. 7

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    8. 8

      Monte Carlon rallissa dramaattinen aloitus: Katsoja loukkaantui WRC-kuskin rajun ulosajon jälkeen – Latvala joutui hidastamaan

    9. 9

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    2. 2

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    3. 3

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    4. 4

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    6. 6

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    9. 9

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    10. 10

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Mysteerivamma vaivaa – Barkovin kausi kokonaan ohi?

    6. Näytä lisää