Ilmari, Ilmo

Pääkirjoitus

Valikko

Pääkirjoitus

Tynkähallitus alkoi vastustaa itseään

Opposition ei tämän eduskunnan lopetellessa tarvinnut vaivautua, sillä hallitus huolehti itse omien esitystensä kaatumisesta. Surkealle vaalikaudelle saatiin surkuhupaisa päätös.
On tavallista, että monipuoluehallituksen päätöksentekokyky heikentyy vaalien alla, mutta Alexander Stubbin (kok) tynkähallitus onnistui tekemään eräänlaisen ennätyksen.

Vai mitä on sanottava siitä, että kaikki eduskuntaan kuuluvat ministerit äänestivät opintotuen rajaamisesta annettua hallituksen esitystä vastaan? Valmisteluvaiheessa ei ollut viitsitty selvittää, onko asia ajamisen väärti.

OPINTOTUKIESITYKSEN kaatumista oli edeltänyt koulusäästöjen kaatuminen. ”Kaikki säästöt vedetään pöntöstä alas”, kansanedustaja Kimmo Sasi(kok) sanoi eilen Helsingin Sanomissa.

Hallitus yritti eduskunnan loppukirissä varjella itseään omalta politiikaltaan ja toimi siksi itseään vastaan. Eduskunnan loppusirkusta on turha tämän enempää kaivella.

Vaalikauden alkupuolella eduskunnalla olisi ehkä ollut eväitä asialliseen päätöksentekoon, mutta silloin Jyrki Kataisen(kok) kuuden puolueen hallitus ihmetteli mieluummin omaa koossapysymistään kuin työllisti eduskuntaa.

Nelipuolueiseksi typistyneeltä Stubbin hallitukselta tuli eduskunnan loppuruuhkaan tavaraa sitäkin enemmän, mutta silloin hallituksella oli jo vaalipupu housuissa. Hallituksen ryhmistä oli tullut eduskunnan heikko lenkki.

JYTKYVAALIEN määrittelemillä puolueiden voimasuhteilla ei päästy toisenlaisiin enemmistöhallituspohjiin. Vaihtoehdottomuus ei kuitenkaan ole hyvä perustelu sille, ettei maan huonon tilanteen kohentaminen kiinnostanut hallitusta.

Kun Katainen oli vaihtunut Stubbiin ja valtiovarainministeri Jutta Urpilainen(sd) Antti Rinteeseen(sd), kokoomus ja demarit suuntautuivat toistensa kampittamiseen.

Media on kiinnostunut paremmuusjärjestyksistä, ja siksi keskusteluun on noussut kysymys, onko Stubbin hallitus Suomen kaikkien aikojen huonoin. Pari kommentoijaa on yrittänyt repiä huumoria kirjoittamalla, että Terijoen hallitus oli selvästi huonompi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Kirkkoherra järkyttyi Haapaveden kaksoissurmasta – ”Olemmeko pitäneet riittävästi huolta vanhuksistamme”

    3. 3

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    4. 4

      Kotimaiset kurkut loppumassa ruoka­kaupoista – ”Akuutin pulan takana on halpuutus”

    5. 5

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    6. 6

      Nämä 8 miestä omistavat enemmän kuin ihmiskunnan köyhempi puolikas yhteensä

    7. 7

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    8. 8

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    9. 9

      Serena Williams, 35, riisui alusvaatekuviin – uskomattoman lihaksikas vartalo!

    10. 10

      Valtteri Bottas ensimmäisessä haastattelussa Mercedeksen kuskina – tunnusti heti kylmän tosiasian

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    2. 2

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    3. 3

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    4. 4

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    5. 5

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    6. 6

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    7. 7

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    8. 8

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    9. 9

      ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

    10. 10

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teri Niitti, 43, on kuollut

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    4. 4

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    5. 5

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    6. 6

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    7. 7

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    8. 8

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Kirkkoherra järkyttyi Haapaveden kaksoissurmasta – ”Olemmeko pitäneet riittävästi huolta vanhuksistamme”

    3. 3

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    4. 4

      Kotimaiset kurkut loppumassa ruoka­kaupoista – ”Akuutin pulan takana on halpuutus”

    5. 5

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    6. Näytä lisää