Oona, Netta, Aune

Pääkirjoitus

Valikko

Pääkirjoitus

Maailma sitoutui ilmastotalkoisiin

Joulukuun alusta koolla olleen Pariisin kansainvälisen ilmastokokouksen kannatti istua yliajalle, sillä tuloksena loppurutistuksesta oli historialliseksi luonnehdittu sopu.
Ranskan pääkaupungista lähti maailmalle viesti, että ilmaston lämpenemisen vaarat on tajuttu kaikkialla, ja niitä aletaan torjua yhdessä.

Sopimus ei tietenkään viilennä ilmastoa kammesta kääntäen, mutta se tarjoaa oikeudellisesti sitovat raamit, joiden mukaan toimien lämpeneminen saadaan pidetyksi siedettävissä rajoissa.

JOS ILMASTO lämpenee yli kriittisen rajan, paluuta ei ole. Pariisissa tajuttiin, että toimintamahdollisuuksiin on tartuttava silloin, kun toimilla vielä voidaan vaikuttaa.

Sopimus on huonompi kuin jotkut toivoivat, mutta paljon parempi kuin monet pelkäsivät. Ilmastokokousten pitkässä sarjassa oli ennen Pariisia ehditty tottua epäonnistumisiin.

Mikä sitten on muuttunut sitten 2009 pidetyn Kööpenhaminan ilmastokokouksen, jossa puhuttiin paljon mutta ei saatu aikaan mitään mainitsemisen arvoista?

Nyt tieto ongelmien kohtalokkuudesta on tavoittanut paitsi tiedemiehet myös poliittiset piirit. Toiseksi päästötön teknologia on tullut halvemmaksi. Kolmanneksi muutama aiemmin vastahakoinen maa, merkittävimpänä niistä Yhdysvallat, on muuttanut asennettaan.

Presidentti Barack Obama nimesi sopimuksen käännekohdaksi maailmalle ja otti samalla itselleen pisteitä sen synnystä – unohtamatta kuitenkaan kiittää Ranskan tarmokasta diplomatiaa.

KOKOUKSEN ALKUA sävyttäneet suuret sanat saivat katetta hyvästä lopputuloksesta. Sen lietsomat uudet suuret sanat pitää lunastaa seurantakokouksissa, joissa osallistujamaiden toimet joutuvat syyniin.

Ranskan presidentti François Hollande sanoi lopputervehdyksessään, että neuvottelijat voivat seistä ylpeinä lastensa ja lastenlastensa edessä.

Hän ei suotta viitannut tulevaisuuteen. Sopimus nimittäin tehtiin vuoden 2020 jälkeiseksi ajaksi ja tulee voimaan, jos riittävä määrä osallistujamaita ratifioi sen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    2. 2

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    3. 3

      Tarjan, 54, tutkinnosta alkoi nöyryyttävä työnhaku – ”Yhtäkään koulutusta vastaavaa työpaikkaa ei tarjottu”

    4. 4

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    5. 5

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    6. 6

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    7. 7

      Jorman 11-metrinen Trump-mobiili kiinnosti Washingtonissa – yksi asia sai pastorin murheelliseksi

    8. 8

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    9. 9

      Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

    10. 10

      Trump aloitti Obamacaren purkamisen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    4. 4

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    7. 7

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    8. 8

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    9. 9

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    10. 10

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    2. 2

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    3. 3

      Tarjan, 54, tutkinnosta alkoi nöyryyttävä työnhaku – ”Yhtäkään koulutusta vastaavaa työpaikkaa ei tarjottu”

    4. 4

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    5. 5

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    6. Näytä lisää