Laura

Pääkirjoitus

Valikko

Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Suomi koetaan turvattomaksi maaksi – politiikka on epäonnistunut tehtävässään

Pääkirjoitus
Kansalaisella on oikeus turvalliseen elinympäristöön.
Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta (MTS) julkaisi torstaina tutkimuksen, jossa selvitettiin kansalaisten mielipiteitä Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta. Taloustutkimuksen tekemän kyselyn tulokset ovat pysäyttäviä. Suomalaisten usko turvalliseen elinympäristöön horjuu pahasti – ensimmäisen kerran kysymyssarjan 1990 alkaneessa historiassa. Nyt kaksi kolmasosaa vastaajista kokee tulevaisuuden turvattomampana. Vuosi sitten näin ajatteli hieman yli puolet.

Eniten huolta aiheuttavat kansainvälinen terrorismi, työllisyystilanne ja Euroopan talouden näkymät.

Kysely tehtiin marraskuussa. Uutistapahtumat maailmalla ja meillä heijastuvat vastauksissa. Euroopan sydämessä Pariisissa tehty terrori-isku oli sokki kaikille eurooppalaisille. Marraskuussa Suomessa elettiin muutaman päivän pituinen hallituskriisi, joka ei ainakaan parantanut kansalaisten uskoa poliittisen järjestelmään kykyyn ratkaista talouden ongelmia.

Pakolaiskriisin vaikutus näkyy kansalaisten luottamuksessa ulkopolitiikan hoitoon. Arvio on heikentynyt seitsemän prosenttiyksikköä viime vuodesta.

Suomea on pidetty, jos ei suorastaan lintukotona niin ainakin turvallisena maana. Maailman myrskyt huuhtelevat muiden rantoja. Tilanne on muuttunut, ja sen kansalaisetkin ovat ymmärtäneet. Vielä 2008 globaalin finanssikriisin aikana silloinen valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok) saattoi sanoa, että kriisi ei koske meitä. Arvio oli totaalisen väärä. Suomessa ei ole kriisistä päästy vieläkään eroon.

Politiikan päättäjien kannattaa lukea MTS:n tutkimus tarkkaan, ja esittää itselleen kysymys, onko omassa toiminnassa parantamisen varaa. Poliitikkojen sekavat viestit ulko- ja sisäpolitiikassa eivät ole omiaan luomaan turvallisuuden tunnetta aikana, jolloin uutiset tuovat maailman raadollisuuden eteemme päivittäin. Poliitikot voivat sorvailla kilpailukykypaketteja, sote-uudistusta, maakuntamallia ja säästöjä mielin määrin, mutta kaikkien näiden edelle ajaa ihmisten perusoikeus: oikeus turvalliseen Suomeen.

Siinä tavoitteessa näyttää olevan parantamisen varaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    2. 2

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    3. 3

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    4. 4

      ”Tilanne on eskaloitunut”: Axl Smithin salakatseluvyyhdissä lukuisia outoja käänteitä – edessä jättimäinen oikeusprosessi

    5. 5

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    6. 6

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    7. 7

      Axl Smithin salakatseluepäily: Nuori seksikumppani löytyi Unicefin koulukonsertista

    8. 8

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    9. 9

      Lue pysäyttävät tarinat: IS tapasi salakatselusta epäillyn Axl Smithin 4 naisuhria

    10. 10

      Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    4. 4

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    5. 5

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    8. 8

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    9. 9

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    10. 10

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    2. 2

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    3. 3

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    4. 4

      ”Tilanne on eskaloitunut”: Axl Smithin salakatseluvyyhdissä lukuisia outoja käänteitä – edessä jättimäinen oikeusprosessi

    5. 5

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    6. Näytä lisää