Nestori

Pääkirjoitus

Valikko

Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Kansanäänestyksen tulos ei voi lukita poliitikkojen Nato-päätöstä – kansanedustajat käyttäkööt kansalta saamaansa valtakirjaa

Pääkirjoitus
Sotilasliitto Naton jäsenyydestä käytiin viikonloppuna vilkasta keskustelua.
Keskustelu niveltyy osittain myös kokoomuksen puheenjohtajakamppailuun. Ehdokkaat Alexander Stubb, Petteri Orpo ja Elina Lepomäki kannattavat Verkkouutisten mukaan Suomen Nato-jäsenyyttä. Heidän mielestään Suomen pitäisi pyrkiä Natoon ensi vaalikaudella ja ettei jäsenyys vaatisi kansanäänestystä. Presidentti Sauli Niinistö oli asiasta eri mieltä. Hänen mielestään asiasta on kysyttävä kansan mielipidettä. Presidentti Sauli Niinistö kummasteli puheita, että päättäjien pitää päättää, koska kansa kuitenkin päättää väärin (Ylen Ykkösaamu 28.5.).

Sen jälkeen oman kantansa ovat sanoneet muutkin puolueet. Pääministeri Juha Sipilä (kesk) linjasi, että Nato-päätöstä ei tehdä ilman kansaäänestystä.

Äkkiseltään näyttää siltä, että suurista puolueista kokoomus on Nato-kantansa kanssa yksin. Muut haluavat kansanäänestystä, kokoomus ei. Kokoomuksessa onkin jo hermostuttu tilanteesta, jossa ulkopolitiikkaa käytetään sisäpolitiikan lyömäaseena. Kansanedustaja Antti Häkkäsen murehti maanantaina tiedotteessaan, että Suomeen yritetään luoda tilanne, jossa kokoomus edustaa ulkopolitiikassa väärää linjaa – 70-luvun malliin.

Nato-asia ja Suomen turvallisuuspoliittiset ratkaisut ovat isoja ja vaativia ratkaisuja; ne eivät voi jäädä puolueiden keskinäisiksi lyömäaseiksi.

Kansanäänestystä voidaan pitää myös poliitikkojen tapana piiloutua yleisen mielipiteen taakse, kun vaikeita linjauksia tehdään. Kun turvallisuuspoliittinen tilanne Suomen lähiympäristössä oli vakaa, tuo linja toimi. Natosta ei tarvinnut keskustella eikä varsinkaan päättää. Nyt tilanne on toinen Itämeren ympäristössä, ja turvallisuuspoliittisia ratkaisut täytyy tehdä joka tapauksessa. Kansanäänestys voidaan järjestää, kun muistetaan, että se altistaa Suomen ja suomalaiset mielipiteenmuokkaukselle, joka on yksi Venäjän hallitseman hybridisodankäynnin muoto. Kansanäänestys voi olla neuvoa-antava. Se ei sido päättäjiä. Nato-jäsenyydestä päättäkööt demokraattisesti valitut kansanedustajat. Heillä on jo kansan valtakirja hoitaa Suomen asioita – joihin eittämättä turvallisuuskin kuuluu. Eihän Sote-uudistuksessakaan kysytä ensin kansan mielipidettä.

Silti se aiotaan tehdä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    3. 3

      MM-Lahti yllätti VR:n – matkustajat junassa kuin sillit purkissa

    4. 4

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    5. 5

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    6. 6

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    7. 7

      Suomen tähtihiihtäjien hyytävät välit paranivat vuosien jälkeen – Aino-Kaisa Saarinen kertoo syyn

    8. 8

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    9. 9

      Tosi-tv:stä tuttu kaunotar jäi kiinni kiusallisesta Photoshop-mokasta – huomaatko peppukuvassa mitään erikoista?

    10. 10

      Useita loukkaantunut rajussa tulipalossa Ruotsissa – ihmiset pelastautuivat hyppimällä ikkunoista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    4. 4

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    5. 5

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    6. 6

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    7. 7

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    8. 8

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    9. 9

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    10. 10

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    3. 3

      MM-Lahti yllätti VR:n – matkustajat junassa kuin sillit purkissa

    4. 4

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    5. 5

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    6. Näytä lisää