Onni, Sisu

Pääkirjoitus

Valikko

Pääkirjoitus

Syrjäytyneet jäävät syrjään vaaleissakin

Porin Suomi-Areenassa julkistettu eduskuntavaalitutkimus puhuu synkkää kieltä poliittisen osallistumisen eriytymisestä. Hyvin koulutetut ja hyväosaiset äänestävät melko tunnollisesti, peruskoulutuksen varaan jääneet paljon sattumanvaraisemmin.
Vähävaraisuuden ja kouluttamattomuuden on todettu periytyvän. Jos äänestämättömyyskin periytyy, voidaan kysyä, alkaako eduskunta edustaa vain kansan hyväosaista osaa.

Valtiovalta Suomessa kuuluu perustuslain mukaan kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Vain osa kansasta haluaa kuitenkin vaikuttaa eduskunnan kokoonpanoon.

PARADOKSAALISTA on, että poliittinen vaikuttaminen vaaleissa kiinnostaa vähiten niitä, joiden tilannetta voitaisiin poliittisin keinoin eniten kohentaa. Varmasti sen sijaan äänestävät ne, jotka ovat tyytyväisiä asemaansa ja toivovat harjoitettavalta politiikalta takeita sen säilymiselle.

Hyvä koulutus antaa eväät ymmärtää myös yhteiskuntakoneiston toimintaa. Suomen vaalijärjestelmä ei ole helpoimmasta päästä, sillä se on henkilö- ja puoluevaalin yhdistelmä. Äänestetään henkilöä, mutta ääni menee kuitenkin ensisijaisesti hänen puolueelleen.

Toinen suomalainen omituisuus on, että vaalituloksen ja tulevan hallituspolitiikan yhteys on hatara, koska puolueilla on vaalien alla tapana vaieta liittolaispolitiikastaan.

ÄÄNESTYSAKTIIVISUUS eduskuntavaaleissa laski 1980-luvulta alkaen, kunnes alavireinen kehitys pysähtyi vuosien 2011 ja 2015 jytkyvaaleissa. Perussuomalaiset pystyivät mobilisoimaan sellaisia äänestäjiä, joiden aikaisempiin tapoihin kuului vaaleissa nukkuminen.

Keskustelussa on jo kysytty, mitä sitten tapahtuu, jos perussuomalaiset joutuvat seuraavissa vaaleissa kuolevaisten joukkoon pudonneina sanomaan ”suli iso jytky”.

Siroileeko entisiä persuääniä muille puolueille vai alkaako poliittista apatiaa potevien joukko taas kasvaa? Mistä silloin löytyy protestointikanava?

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Pääkirjoitus
    Edellinen: Demarit virittelevät puheenjohtajapeliä
    Seuraava: Muuttuva aika ei muuttanut Anttilaa

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    2. 2

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    3. 3

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    6. 6

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    7. 7

      Kiusallinen paljastus Oscar-kulisseista – kirjekuorten jakaja twiittasi Emma Stonen kuvan hetkeä ennen väärän kuoren antamista

    8. 8

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    9. 9

      13-vuotias uhkaa vanhempiaan poliisilla – äiti pyytää apua

    10. 10

      Todellinen urheilulegenda haastatteli Krista Pärmäkoskea – ”Miten hän voisi tietää, kuka minä olen?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    6. 6

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    2. 2

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    3. 3

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    6. Näytä lisää