Heli, Heljä, Helinä

Pääkirjoitus

Valikko

Pääkirjoitus

Turkin ja Venäjän lähentyminen muistutus Putinin Venäjän arvaamattomuudesta

Pääkirjoitus
Venäjä ja Turkki löysivät odotetusti toisensa, kun presidentit Vladimir Putin ja Recep Tayyip Erdoğan tapasivat huippukokouksessa tiistaina Pietarissa.
Venäjä purkaa Turkin-vastaiset talouspakotteensa kuluvan vuoden loppuun mennessä.

Putinin mukaan päätös merkitsee Akkuyun ydinvoimalaprojektin jatkamista ja Mustanmeren alitse rakennettavan kaasuputken rakennustöiden aloitusta.

Putinin Venäjän lähentyminen Turkkia on osoitus Venäjän arvaamattomuudesta. Kun Putin tekee kansainvälisessä politiikassa liikkeitä, niitä leimaavat vahva etupiiriajattelu ja valtapolitiikka. Suhteiden kehitys Turkin kanssa on tästä oiva esimerkki – jälleen kerran.

Ensin maat ovat lähes sotatilassa Syyrian sisällissodan takia ja Turkin ammuttua alas venäläisen rynnäkkökoneen.

Puoli vuotta myöhemmin johtajat syleilevät toisiaan ja avaavat rajojaan. Putinille sopii, että Turkki, Nato-maa, lähentyy Venäjää. Se on linjassa Venäjän ulkopolitiikan kanssa. Venäjän päätavoite on hajottaa lännen yhtenäisyyttä kaikin mahdollisin keinoin.

Lännen kannalta tilanne on enemmän kuin hankala: Turkki etääntyy koko ajan mahdollisesta EU-jäsenyydestä. Heinäkuisen vallankaappausyrityksen jälkeiset puhdistukset ja aikeet palauttaa kuolemanrangaistus eivät ole omiaan luomaan Turkista kuvaa demokratian kehtona.

Turkin liikkuminen Venäjän suuntaan ja samana päivänä esitetty uhkaus vaivalla rakennetun pakolaissopimuksen irtisanomisesta EU:n kanssa ei helpota länsimaiden tuskaa. Sopimus on tilkinnyt pakolaisvirran Turkista Kreikkaan ja muualle EU:n alueelle.

Suomessakin on syytä seurata Putinin liikkeitä tarkasti. Äkkikäännös Turkin suhteissa on hyvä muistutus siitä, että kun puhutaan nyky-Venäjän ulkopolitiikasta, suhteet eivät ole koskaan betoniin valettuja.

Seuraava Suomen ja Venäjän suhteiden testi on jo lokakuussa: keväällä neuvoteltu pakolaissopimus itärajalla päättyy. Jatketaanko hallitsemattoman pakolaisvirran pysäyttänyttä sopimusta vai ei? Siitä ei ole toistaiseksi kuulunut hiiskaustakaan.

Suuntaan tai toiseen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    2. 2

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    3. 3

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    4. 4

      21-vuotiaana Bond-elokuvien nuorin pahis – näin 50-vuotias Benicio del Toro on muuttunut

    5. 5

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    6. 6

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    7. 7

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    8. 8

      Kiira Korpi flirttaili lantiotaan keinuttaneelle Mustalle Barbaarille: ”Nyt tuli kuuma viimeistään mullekin”

    9. 9

      Sastamalan kuolonkolarin 17-vuotiaita muistettiin suruhartaudessa ja nuorisotalolla – ”Kaikki ovat pää alhaalla”

    10. 10

      Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parit – ”Huikea pari, jonka läsnäolo oli poikkeuksellisen vakuuttavaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    2. 2

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    5. 5

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    6. 6

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    7. 7

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    8. 8

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    9. 9

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    10. 10

      Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    2. 2

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    3. 3

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    4. 4

      21-vuotiaana Bond-elokuvien nuorin pahis – näin 50-vuotias Benicio del Toro on muuttunut

    5. 5

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    6. Näytä lisää