Nestori

Pääkirjoitus

Valikko

Pääkirjoitus

Euroopan itälaita vuotaa

KANSAINVÄLISEN politiikan mielenkiinto, kauhistelukin, on keskittynyt Donald Trumpin yllätysvoittoon Yhdysvaltain presidentinvaalissa. Sunnantaina ei paljoa huomiota annettu kahdelle presidentinvaalille Euroopan itälaidalla. Bulgarian presidentiksi valitiin Ruman Radev, Moldovan presidentiksi Igor Dodon. Heitä yhdistää venäläismielisyys.

BULGARIA on EU:n ja Naton jäsen. Radev ei halua erota niistä. Hän kuitenkin haluaa lopettaa EU:n Venäjään kohdistamat talouspakotteet.

Bulgarian presidentin virka on osin seremoniallinen. Länsimielinen pääministeri Boiko Borisov otti Radevin voiton kuitenkin niin vakavasti, että ilmoitti eroavansa. Parlamenttivaaleja ennustetaan kevääksi.

Bulgarian suunnanmuutos voimistaa Venäjän ymmärtäjiä EU:n sisällä ja voi tuoda ongelmia Natonkin yhtenäisyydelle.

PIENI Moldova oli ennen Neuvostoliiton osa. Maan suunnasta on väännetty pitkään. Länsimielinen hallinto tuhri maineensa korruptioskandaaleissa ja se avasi tien Venäjän ystävälle Dodonille.

Moldova sijaitsee tärkeässä paikassa strategista peliä, jota Venäjä käy Ukrainan ympärille. Viime viikko toi Vladimir Putinille vain hyviä uutisia.

YHDYSVALTAIN presidentinvaali ja Britannian Brexit-äänestys ajoivat kaksi johtavaa länsimaata kääntymään sisäänpäin pitkäksi ajaksi. Syynä ei ole vain valittu linja vaan yksinkertaisesti poliittinen sekasorto. Aikaa ja ymmärrystä kaukaiselle Itä-Euroopalle ei riitä. Länsimielisten ajatusten innostamana Venäjää vastaan noussut Ukraina on entistä pahemmassa ahdingossa.

Vihaisia amerikkalaisäänestäjiä eivät hetkauta maat, joista he eivät ole koskaan kuulleetkaan. Kun amerikkalaispäättäjillä taas joskus on aikaa vilkaista ulos, järkytys voi olla suuri. Maailman kartta voi olla muuttunut monessa paikkaa tunnistamattomaksi.

Itä-Euroopan Nato-maissakin epäillään nyt, voiko lännen tukeen tosipaikassa luottaa. Tavoitellut läntisen vaurauden ja vapaamielisyyden ihanteet eivät näytä enää yhtä siloisilta kuin vain hetki sitten.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    3. 3

      MM-Lahti yllätti VR:n – matkustajat junassa kuin sillit purkissa

    4. 4

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    5. 5

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    6. 6

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    7. 7

      Suomen tähtihiihtäjien hyytävät välit paranivat vuosien jälkeen – Aino-Kaisa Saarinen kertoo syyn

    8. 8

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    9. 9

      Tosi-tv:stä tuttu kaunotar jäi kiinni kiusallisesta Photoshop-mokasta – huomaatko peppukuvassa mitään erikoista?

    10. 10

      Useita loukkaantunut rajussa tulipalossa Ruotsissa – ihmiset pelastautuivat hyppimällä ikkunoista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    4. 4

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    5. 5

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    6. 6

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    7. 7

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    8. 8

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    9. 9

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    10. 10

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    3. 3

      MM-Lahti yllätti VR:n – matkustajat junassa kuin sillit purkissa

    4. 4

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    5. 5

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    6. Näytä lisää